Verkkouutiset

Tehosteannokset ja uudet lääkkeet keventävät koronataakkaa tulevaisuudessa. LEHTIKUVA / AFP Patrick T. Fallon

Huippuprofessorin ennuste: Näin korona loppuu

Palkittu tutkija arvioi että yli viidennes väestöstä saa jatkossa vuosittain tartunnan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronapandemiaan liittyvästä tutkimuksestaan tunnustusta saanut virologi, professori Trevor Bedford ennustaa koronaviruksen kehittyvän pandemian päätyttyä joka tapauksessa merkittäväksi taakaksi kansanterveydelle.

Yhdysvaltain Seattlen Fred Hutchinson -syöpätutkimuslaitoksessa työskentelevä professori avaa asiaa pitkässä Twitter-ketjussaan. Hän luonnehtii sitä ”koronaviruksen loppupeliksi”. Siinä Bedford arvioi, miltä tautitilanne näyttää siinä vaiheessa kuin väestö on enemmän tai vähemmän tullut immuuniksi virukselle ja se ei enää leviä samaan tapaan kuin pandemia-aikana. Tätä luonnehditaan endeemiseksi tilaksi.

– Uskon, että endeemisyys saavutetaan eri aikoina eri puolilla maailmaa johtuen eroavaisuuksista rokotteiden jaossa. Odotan muutoksen olevan pehmeä siirtymä nopean käänteen sijasta, Trevor Bedford kirjoittaa.

Vaikka tietyn alueen väestö olisikin immuuni joko sairastamisen tai rokotteiden kautta, voi tauti silti Bedfordin mukaan levitä merkittävästikin hiipuvan immuniteetin ja viruksen evoluution vuoksi.

Hän nostaa esimerkiksi kausi-influenssan. Vaikka käytännössä kaikilla yli 3-vuotiailla on sille vastustuskykyä, saa noin 10 prosenttia Yhdysvaltain aikuisväestöstä tartunnan joka vuosi.

Uusi koronavirus näyttää endeemisenä Bedfordin mukaan hieman samanlaiselta. Tauti siis kiertää merkittävästi, mutta sen aiheuttama kuormitus on pienempi kuin varsinaisen pandemian aikana. Tässä tärkeitä muuttujia ovat hänen mukaansa taudin tarttuvuus, väestön immuniteetin hiipuminen, viruksen mutaatiot ja kuolleisuus tautiin.

Näistä etenkin immuniteetin hiipuminen on professorin mukaan yhä avoin kysymys. Bedfordin mielestä tähän mennessä kertyneen tiedon perusteella voidaan olettaa, että immuniteetti hiipuu ainakin jonkinasteisesti kaudesta toiseen.

Merkittävä ongelma

Viruksen mutaation Trevor Bedford arvioi kulkevan tarttuvuutta suosivista muutoksista kohti immuunipuolustusta välttäviä muutoksia.

– Viime aikainen evoluutio on tapahtunut merkittävästi H3N2-influenssaa [A-virus] nopeammin, mutta keskimääräinen arvioni olisi, että endeemisyyteen siirtyessä näemme samaa tahtia eteneviä muutoksia kuin H3N2:n kohdalla.

Uuden koronaviruksen korkea tarttuvuusluku, väestön hiipuva immuniteetti ja viruksen muutokset merkitsevät professorin veikkauksen mukaan sitä, että noin 20-30 prosenttia väestöstä saa joka tapauksessa jatkossakin koronatartunnan vuosittain.

– Leviäminen ei endeemisessä vaiheessa välttämättä tarkoita suoraan tautikuorman kasvua. Arvelisin rokotteiden hyvään tehoon vakavia tautimuotoja vastaan perustuen, että tartuntakuolleisuus tulee putoamaan kymmenesosaan aiemmasta 0,6 prosentista – eli flunssan luokkaa olevaan 0,06 prosenttiin, Trevor Bedford sanoo.

Hänen laskelmiensa mukaan tämä merkitsisi esimerkiksi Yhdysvalloissa yhä noin 40[nbsp]000-100[nbsp]000 koronakuolemaa vuosittain.

– Kuten kausiflunssankin kohdalla, tässä on odotettavissa huomattavaa kausittaista vaihtelua.

Trevor Bedford toteaa, ettei koronavirus tule nousemaan syövän tai sydän- ja verisuonitautien mittaluokkaan. Silti kyse on merkittävästä kansanterveysongelmasta.

– Vuosittaiset tehosterokotteet kuten influenssan kohdalla, molnupiravirin kaltaiset lääkkeet, tehostettu ilmanvaihto ja pikatestit voivat kuitenkin kaikki avittaa tämän jatkuvan taakan lievittämisessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)