Verkkouutiset

HU: Välimereen hukkuneita passeja etsitään Helsingissä

Lehti-ilmoituksissa kuvaavaa on, että niiden tekijät eivät ole jättäneet edes yhteystietojaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ilmoitukset kadonneista passeista ovat herättäneet viime aikoina paljon ihmetystä, kertoo Helsingin Uutiset. Eräässä ilmoituksessa katoamisen on kerrottu tapahtuneen Välimerellä.

Helsingin kaupungin maahanmuuttoneuvonnan asiantuntijoiden mukaan ilmoitusten taustalla on mahdollisesti kansainvälinen byrokratia.

– Eräät maat, tässä tapauksessa todennäköisesti Irak, vaativat ennen kadonneen passin uusimista virallisen katoamisilmoituksen tekemistä poliisilaitokselle, ja tämän lisäksi katoamisen julkistamista jollain kanavalla, esimerkiksi sanomalehdessä, jotta pykälä etsimisyrityksestä täyttyisi, Helsingin-infon palveluneuvojat Ahmed Khalil ja Ari Kallinen sanovat.

Viranomaisten mukaan ulkomaalaisten kohdalla henkilöllisyyden tarkistaminen on mutkikasta, jos passi on kadonnut jo Suomeen tullessa. Khalilin ja Kallisen mukaan on kuitenkin tehotonta ja vanhanaikaista, jos kirjallinen kuulutus on tehtävä nimenomaan lehdessä eikä esimerkiksi netissä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)