Liikennettä Kehä III:lla. LEHTIKUVA / RITVA SILTALAHTI

HU: Kehä III ”aika vakaa”, mutta romahdusvaarassa

Valtion ensi vuoden budjetissa ei tipu rahaa kehätien korjaamiseen.

Suunnitelmat romahdusvaarassa olevan Kehä III:n korjaamiseksi Länsi-Vantaalla Askiston kohdalla valmistuvat ensi keväänä, Helsingin Uutiset kertoo.

Noin 26 miljoonan euron korjausraha ei mahtunut valtion ensi vuoden budjettiin, joten korjaustöitä ei päästä aloittamaan ainakaan ensi vuonna.

Romahdusvaara on noin 350 metrin matkalla Sänkiniityn sillan ja Askistontien välillä itään päin suuntautuvilla kaistoilla. Romahdusvaara johtuu siitä, että tien betonilaatan alla olevat puupaalut ovat alkaneet lahota. Lännen suuntaan menevillä kaistoilla on teräsbetonipaalut, joissa ei ole samaa ongelmaa.

Uudenmaan ely-keskuksen projektipäällikkö Kirsi Pätsi sanoo Helsingin Uutisille, että tiellä ei ole akuuttia romahdusvaaraa. Hänen mukaansa ely-keskuksella on varasuunnitelma sen varalle, jos tieosuus romahtaa ennen korjaamista.

– Kiertotie on suunniteltu valmiiksi. Se rakennetaan viikoissa tai muutamassa kuukaudessa, Pätsi sanoo Helsingin Uutisille.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt