Helsinkiin tulee uudenmallisia tutkatoimintoon perustuvia nopeuskameroita. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

HU: Helsinkiin 14 uutta nopeuskameraa – tänne ne tulevat

Kaikkiaan pääkaupunkiin on luvassa tulevina vuosina 70 uutta nopeuskameraa.

Helsinkiin tulee tänä ja ensi vuonna yhteensä 14 uutta nopeusvalvontakameraa.

– Kyseessä ovat uudenmalliset tutkatoimintoon perustuvat kamerat. Ensimmäiset 14 kohdetta ovat rakenteilla ympäri Helsinkiä. Maanrakennustyöt alkavat olla suurimmassa osassa valmiina, jonka jälkeen voidaan aloittaa tolppien pystytys, kertoo tiimipäällikkö Inga Valjakka kaupunkiympäristön toimialan liikenne- ja katusuunnittelusta Helsingin Uutisille.

– Myös Hämeentielle tulee kameroita, jotka toteutetaan katu-urakan yhteydessä ja sen aikataulun mukaan, hän jatkaa.

Hämeentien arvioitu valmistumisaikataulu tällä hetkellä on 2020 loppuun mennessä.

Kameroille on etsitty paikkoja muun muassa vilkkailta kaduilta ja onnettomuusherkistä kohdista.

Kamerat tulevat ensimmäisinä näihin paikkoihin: Mannerheimintie 132 sekä 58 vastapäätä, Ruoholahdenkatu 18, Särkiniementie Lahnalahden puiston kohdalla, Mäkelänkatu Sofianlehdon puiston kohdalla, Kustaa Vaasantie 12, Huopalahdentie 12, Kaupintie 1, Käskynhaltijantie Patomäen puiston kohdalla, Koskelantie 32, Viikintie 25C, Suutarilantie 32, Itäväylä Eastonin kohdalla sekä Meripellontie Rusthollinpolku 2 kohdalla.

Kaikkiaan Helsinkiin on luvassa tulevina vuosina 70 uutta nopeuskameraa. Niiden paikat on määritelty kameravalvonnan yleissuunnitelmassa 2018. Taustalla on halu vähentää onnettomuuksia.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt