Verkkouutiset

HU: Asunnossa paleltu 10 asteessa, taloyhtiö tyri korjaukset vuosia

Asukkaan mukaan tehdyt korjaukset ovat voineet vain pahentaa asunnon kylmyyttä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingissä Mannerheimintiellä sijaitsevalle taloyhtiölle on langetettu 10 000 euron uhkasakko asunnossa yli kaksi vuotta sitten havaituista ongelmista, joita ei ole saatu kuntoon, kertoo Helsingin Uutiset.

Asukas ilmoitti ensimmäisen kerran tammikuussa 2016, että asunnossa on kylmä. Asunnossa oli asukkaan mukaan 18 astetta, kun ulkona lämpömittari näytti nollaa. Syyksi kylmyyteen todettiin väärin toimiva ilmanvaihto.

Ilmanvaihtoa korjattiin useaan kertaan, mutta marraskuussa 2018 tehdyssä tarkastuksessa todettiin, ettei ongelma ollut edelleenkään ratkennut.

Asukkaan mukaan tehdyt uudistukset ovat saattaneet johtaa jopa kylmyyden pahenemiseen entisestään. Talvella 15 pakkasastetta ulkona pudotti keittokomeron lämpötilan +10 asteeseen. Aiemmin 25 asteen pakkasella keittokomerossa oli +14 astetta.

Uhkasakon asettaminen katsottiin tarpeelliseksi kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaostossa perjantaina. Lautakunnan mukaan vaadittavat korjaukset on tehtävä marraskuun alkuun mennessä. Muussa tapauksessa sakko lankeaa maksettavaksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)