Päätoimittaja Kaius Niemen mukaan viestikoekeskusta koskevan HS:n artikkelin tarkoituksena oli kertoa lukijoille sotilastiedustelusta ja sen suhteesta valmisteilla olevaan uuteen tiedustelulainsäädäntöön.
Hän kertoo, että artikkelin ympärillä alkoi pian kuohua voimakkaasti.
– Salaisten asiakirjojen ja luottamuksellisten lähteiden käyttö on toimituksissa arkipäivää, ja vuotojen kohteena olevat tahot reagoivat niihin usein voimakkaasti. Tällä kertaa sekä tasavallan presidentti että puolustusministeri antoivat omat lausuntonsa tietovuodosta.
Kaius Niemi kirjoittaa, että erityisesti sen jälkeen alkoivat myös monet lukijat ihmetellä viestikoekeskusta käsittelevää juttua. Salaisten dokumenttien tietojen julkaiseminen tuntui monesta lukijasta harkitsemattomalta.
Niemen mukaan hänen saamassaan yleisöpalautteessa on kannettu huolta myös HS:n lähteenä olleiden salaisen asiakirjamateriaalin säilytyksestä.
– Ymmärsin pian, että jokin oli mennyt vikaan. Jos uutisen ja sen julkaisun perusteista käydään näin kovaa jälkikäteistä keskustelua, on toimituksellekin selvää, että on syytä katsoa peiliin. Palautteista päätellen syy oli ilmeinen: monelle lukijalle oli jäänyt epäselväksi se, miksi olimme julkaisseet artikkelin, jonka jotkut sanoivat jopa vaarantavan kansallisen turvallisuuden.
Niemen mukaan jutun julkaisua etukäteen perustelleet seikat – erityisesti artikkelin sisällön suhde valmisteilla olevaan tiedustelulakiin – olivat jääneet liian vähälle huomiolle julkaistussa tekstissä.
– Alkuperäisessä jutussa olisimme voineet myös kertoa selkeämmin, että olemme hyödyntäneet ainoastaan muutamia useiden vuosien takaisia asiakirjoja ja niitäkin vain osittain, perusteellisen harkinnan pohjalta. Jos artikkeli olisi perustellut ymmärrettävämmin salaiseksi luokiteltujen tietojen käytön, se olisi auttanut lukijaa kytkemään jutussa esitetyt tiedot osaksi tiedustelulain valmistelua. Tässä emme selvästikään onnistuneet, HS:n Niemi tunnustaa.
Hänen mukaansa alkuperäisenä pyrkimyksenä ei ollut ylikorostaa salaiseksi luokiteltujen asiakirjojen julkaisemista.
Puolustusvoimien pääesikunta on tehnyt HS:lle vuodettujen salaisten asiakirjojen käytöstä tutkintapyynnön keskusrikospoliisille. Kyse on siis siitä, onko HS julkistanut oikeudettomasti tietoa sellaisesta asiasta, joka on Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi määrätty salassa pidettäväksi.
Niemen mukaan jos tällainen oikeudenkäynti Helsingin Sanomia vastaan toteutuisi, se olisi Suomessa ensimmäinen kerta.
– Oikeudessa asettuisivat vastakkain sananvapaus ja kansalliseen turvallisuuteen liittyvät näkökohdat. Mahdollisen oikeudenkäynnin lopputulosta on vaikeaa ennakoida. Silti merkillepantavaa on se, että lainsäätäjä on ottanut sananvapauden suojaan nimenomaisesti kantaa, kun turvallisuussalaisuuksia koskevaa lakia valmisteltiin. Tiedotusvälineillä on oikeus kerätä turvallisuuteen liittyviä tietoa.
Niemen mukaan Helsingin Sanomat jatkaa luvatusti tiedustelulakeihin ja tiedustelutoimintaan liittyvien juttujen julkaisua.
– Salassapidolle on lailliset perusteet. Myös sananvapaus on turvattu lain ja säädöksin. Lopulta kysymys on siitä tulkinnasta, kumpaa kulloinkin painotetaan enemmän, Niemi kirjoittaa.
