Lähijunia Helsingin päärautatieasemalla. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

HSL kilpailuttaa lähiliikenteen – VR:n monopoli murtumassa

Alueen lähijunissa kulkee päivittäin noin 200 000 matkustajaa.

Helsingin seudun liikenne (HSL) aikoo avata tarjouskilpailun noin 60 miljoonan euron arvoisesta lähijunaliikenteestä, kertoo Helsingin Sanomat.

Tarjouskilpailu kattaa rantaradan, kehäradan ja pääradan Keravalle saakka. Alueen junissa kulkee päivittäin noin 200 000 matkustajaa.

Asiasta on tarkoitus päättää HSL:n hallituksen kokouksessa tiistaina. HSL:n uusi kymmenvuotinen sopimuskausi alkaa kesäkuussa 2021.

HSL:n toimitusjohtaja Suvi Rihtniemen mukaan moni kansainvälinen junayhtiö on jo ilmoittanut olevansa kiinnostunut tarjouskilpailusta.

Monopoliasemassa toimivan VR-yhtymän kanssa neuvotellut suorahankintasopimukset eivät ole olleet hinnaltaan tai ehdoiltaan edullisia.

Iltalehden mukaan järjestelystä on kärsinyt myös HSL:n brändi. VR:n toiminnasta on puuttunut joustavuutta ja asiakaslähtöisyyttä.

Ilmalan varikkoalueelle on avattu oma huoltohalli lähiliikenteen kalustoa varten.

Kaksivaiheiselle tarjouskilpailulle ilmoittautumisen on määrä alkaa maaliskuussa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt