Verkkouutiset

HS: Yrittäjien eläkkeistä valtiolle isot menot

Yrittäjien eläkejärjestelmään ehdotetaan budjetissa noin 290 miljoonaa euroa. Vuonna 2012 summa oli 23 miljoonaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin Sanomien mukaan yrittäjiä joudutaan tukemaan verovaroin, koska heidän maksamansa eläkemaksut eivät riitä nykyisten yrittäjäeläkkeiden kustantamiseen. Lain mukaan valtio kattaa uupuvan osuuden, joka on jo noin viidennes koko eläkemenosta ja jatkaa yhä kasvuaan.

Yrittäjien eläkejärjestelmä (YEL) aiheuttaa harmaita hiuksia paitsi kirstunvartijoille myös yrittäjille, vaikkakin eri syystä. Suomen Yrittäjien kyselyn mukaan yrittäjät pitävät YEL-järjestelmää epäluotettavana ja kalliina heille itselleen.

Ratkaisuja yrittäjäeläkkeiden kehittämiseen haetaan paraikaa sosiaali- ja terveysministeriön johtajan Hannu Ijäksen vetämässä työryhmässä, mutta eri osapuolten eroavat tavoitteet voivat vaikeuttaa yhteisymmärryksen löytymistä.

Sosiaali- ja terveysministeriön tarkoituksena on vähentää alivakuuttamista eli käytännössä saada yrittäjät maksamaan nykyistä enemmän eläkemaksuja. Maksupotin kasvaminen parantaisi yrittäjien sosiaaliturvaa ja siten pienentäisi valtion maksettavaksi jäävää osuutta yrittäjien eläkkeistä.

Yhtenä vaihtoehtona tavoitteen saavuttamiseksi selvitetään sitä, että yrittäjien valtaa määritellä omat työtulonsa kavennettaisiin ja työtulot sidottaisiin ainakin osittain verotukseen tai automaattiseen tulorekisteriin.

Maatalousyrittäjien eläkejärjestelmän (MYEL) kustannuksista valtio on kattanut jo kauan suurimman osan. Ensi vuodelle MYEL-järjestelmän tukemiseen on budjetoitu yli 700 miljoonaa euroa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)