Verkkouutiset

HS: Venäjä innostui tarkastamaan suomalaisaluksia – ”hyvin poikkeuksellista”

Suomalaisia rahtialuksia on pysäytetty alkuvuoden aikana venäläissatamissa poikkeuksellinen määrä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin Sanomien mukaan eri varustamojen aluksia on pysäytetty joulukuun lopusta tiistaihin mennessä Venäjällä yhteensä seitsemän kappaletta.

Suomen varustamojen etujärjestön toimitusjohtajan Tiina Tuurnalan mukaan suomalaisia rahtialuksia pysäytetään normaalisti maailmalla koko vuoden aikana keskimäärin kaksi kertaa.

– Alkuvuosi on ollut hyvin poikkeuksellinen Venäjän liikennöinnin suhteen. Ihan poikkeuksellinen tilanne, Tuurnala sanoo HS:lle.

Yhteensä viiden suomalaisvarustamon aluksia on pysäytetty. Viimeisin pysäytys tehtiin Pietarin satamassa tiistaina. Aluksia on pysäytetty myös esimerkiksi Viipurissa, Laukaansuun satamassa eli Ust-Lugassa ja Koiviston satamassa eli Primorskissa.

Trafin merenkulkujohtaja Tuomas Routa kuvaa HS:lle suomalaisalusten pysäyttämistä Venäjällä ”erikoiseksi tapahtumasarjaksi”. Hänen mukaansa tarkastukset ovat olleet ”erittäinkin perusteellisia”.

Marras–joulukuun vaihteessa Haminan satamassa pysäytettiin venäläisalus, koska siitä vuoti öljyä. Alus päästettiin jatkamaan satamasta joulukuun lopussa, tosin se olisi päästetty jo aiemmin, jos venäläiset olisivat kutsuneet suomalaistarkastajat tekemään uuden tarkastuksen.

Trafin osastopäällikkö Juha-Matti Korsi ei osaa sanoa, onko venäläisaluksen pysäyttämisellä ja suomalaisalusten pysäyttämisellä yhteyttä.

– No, sanotaan, että ovat ne aika lähekkäin. Ja tällaista viestiä on ikään kuin tullut, että siellä oltaisiin tästä syystä tarkempia kuin normaalisti. Mutta ei ole mitään virallista tietoa, että tästä olisi kyse.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)