Verkkouutiset

HS: Valinnanvapaudelle tukea, mutta yksityisen tuotannon lisäämiselle ei

Tutkija arvelee, että ihmiset arvostavat valinnanvapautta ja yksityistä tuotantoa omalla kohdallaan, mutta eivät politiikkana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomalaisten enemmistö eli 65 prosenttia haluaa lisätä potilaan valinnanvapautta terveydenhuollossa merkittävästi nykyisestä, osoittaa Helsingin Sanomien tilaama mielipidemittaus.

Jokseenkin eri mieltä tai täysin eri mieltä väittämän kanssa on vain 22 prosenttia vastaajista.

Yli puolet vastaajista eli 52 prosenttia ei kuitenkaan pidä hyvänä ajatusta, että yksityisen tuotannon osuus terveydenhuollossa kasvaisi. Sitä, että yksityisten osuus terveydenhuollossa kasvaa, pitää hyvänä 35 prosenttia vastaajista.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tutkija Tanja Saxell tulkitsee tulosta siten, että ihmiset arvostavat valinnanvapautta ja myös yksityistä tuotantoa omalla kohdallaan, mutta eivät välttämättä yhteiskunnallisena politiikkana.

– Esimerkiksi lasten terveydenhuollossa yksityisten palveluiden käyttö on kasvanut 2000-luvulla johtuen varmaan siitä, että julkisten palveluiden saatavuuden kuvitellaan olevan huono. Jos yksityisten maine olisi kohtuuttoman huono, ihmiset tuskin hakeutuisivat sinne, Saxell sanoi Helsingin Sanomille.

Saxell arvioi, että suomalaiset eivät kovin hyvin tunne nykyistä valinnanvapautta. Potilaalla on nykyisin oikeus valita terveyskeskuksensa ja myös kiireettömässä erikoissairaanhoidossa hoitopaikan saa valita yhdessä lähettävän lääkärin kanssa. Palveluiden laadusta on kuitenkin huonosti tietoa tarjolla.

Valinnanvapaudelle kannatusta yli puoluerajojen

Innokkaimpia valinnanvapauden lisääjiä ovat kokoomuksen kannattajat, joista 80 prosenttia toivottaa valinnanvapauden tervetulleeksi terveydenhuoltoon.

SDP:n ja vihreiden kannattajista yli 60 prosenttia haluaa lisää valinnan mahdollisuuksia. Penseimpiä ovat vasemmistoliiton kannattajat.

Yksityisen palvelutuotannon kannalla ovat vahvimmin kokoomuslaiset, joista 63 prosenttia kannattaa yksityisten yritysten osuuden lisäämistä terveydenhuollossa. Keskustalaisista 47 prosenttia pitää yksityisten yritysten osuuden kasvua hyvänä, 45 prosenttia ei.

SDP:n kannattajista 22 prosenttia toivoo lisää yksityistä tuotantoa.

Kyselytutkimuksen teki HS:n toimeksiannosta Kantar TNS oy. Tutkimusaineisto kerättiin 24.-29.11.2017. Haastattelujen kokonaismäärä oli noin 1[nbsp]100. Virhemarginaali on 2,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Tutkimusta varten haastateltu joukko edustaa Suomen 15-74-vuotiasta väestöä pois lukien Ahvenanmaalla asuvat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)