Verkkouutiset

Ulkomailla saatujen rokotteiden kirjaaminen on onnistunut vain joissakin kunnissa. / LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO

HS: Ulkomailla rokotetuilla ongelmia koronatodistuksen saamisessa

Osa kunnista ei kirjoita todistuksia ministeriön ohjeista huolimatta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronarokotteen ulkomailla saaneilla on ollut vaikeuksia rokotteen rekisteröimisessä, kertoo Helsingin Sanomat.

Muun muassa Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla ulkomailla rokotetut eivät ole saaneet EU:n koronatodistusta, vaikka sosiaali- ja terveysministeriö on toisin ohjeistanut. Pahimmassa tapauksessa koronarodistuksen puuttuminen voi rajoittaa henkilön työntekoa esimerkiksi sosiaali-ja terveysalalla.

Singaporessa ensimmäisen rokotteen toukokuussa saanut henkilö sai kuulla Espoon terveysasemalla, ettei tietokantaan voida merkitä tietoja ulkomailla saaduista rokoteannoksista. Espoon kaupungin terveyspalvelujen johtajan Markus Paanasen mukaan useissa kunnissa on havaittu teknisiä ongelmia todistusten laatimisessa. Asiaan on kaivattu kansallista ja keskitettyä ratkaisua.

– Todistusten tekemisen yhteydessä edellytetään hallintopäätöstä ja on epäselvää, kuuluuko se lainsäädännön perusteella kunnille. Lisäksi terveydenhuolto on jo valmiiksi kuormittumisen äärirajoilla, eikä tällainen tehtävä vaadi terveyden­huollon osaamista, vaikka toki ymmärrämme todistuksen saamisen tärkeyden yksilön näkökulmasta, Paananen sanoo HS:lle.

Myös ulkomaisten koronatodistusten oikeellisuuden selvittäminen on Paanasen mukaan joskus haasteellista. Hän ei pidä järkevänä, että aitoutta selvitetään jokaisessa kunnassa.

– Jos tämä organisoidaan huonosti, se vaarantaa EU:n todistus­järjestelmän luotettavuutta,  Paananen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)