Verkkouutiset

HS: Tieto altistumisesta voinut tulla lähes kaksi viikkoa myöhässä

Koronatartuntojen jäljitys on tällä viikolla pahasti ruuhkautunut Helsingissä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronavirustartuntojen raju kasvu Helsingissä on ruuhkauttanut jäljittämisen niin pahasti, että tieto altistumisesta on voinut tulla lähes kaksi viikkoa myöhässä, Helsingin Sanomat kertoo.

Koronavirustartuntojen määrä on ollut kuluvalla viikolla rajussa kasvussa pääkaupunkiseudulla. Samalla jäljittämiseen kuluva aika on kaksinkertaistunut.

Keskitettyjen terveyspalveluiden johtava ylilääkäri Kustaa Piha kertoo Helsingin Sanomille, että perjantaina tartuntojen jäljitykseen pystyttiin Helsingissä noin kahdessa päivässä. Tavoite olisi, että altistuneet löydettäisiin vuorokaudessa siitä, kun tieto positiivisesta tuloksesta tulee jäljittäjille.

HS:n tiedossa on kuitenkin yksittäisiä tapauksia, joissa tieto altistumisesta on tullut huomattavasti myöhemminkin. Pahimmillaan jäljityksessä on voinut mennä lähes kaksi viikkoa.

Ylilääkäri Piha ei osaa arvioida, miten nopeasti jäljittäminen saadaan toimimaan tarpeeksi nopeasti.

– Parhaamme teemme. Mutta nyt on se hetki, kun jokaisen kansalaisen pitää miettiä omaa toimintaansa. Nyt pitää rajoittaa lähikontakteja muihin ihmisiin sekä pienissäkin oireissa hakeutua testiin ja pysytellä muuten kotona, Piha sanoo HS:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)