Verkkouutiset

Tornion ja Haaparannan välinen rajanylityspaikka. LEHTIKUVA / TIMO HEIKKALA

HS: Suomen rajalle pakolliset koronatestit

Taustalla on Pohjois-Ruotsin heikko epidemiatilanne.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ruotsista saapuville matkustajille otetaan perjantaina käyttöön pakolliset koronavirustestit Tornion rajanylityspaikalla.

Testistä kieltäytyminen voi johtaa rikosilmoitukseen ja sakkoihin. Taustalla on Pohjois-Ruotsin heikko epidemiatilanne.

Helsingin Sanomien mukaan Lapin aluehallintoviraston määräys on voimassa toukokuun loppuun asti. Jokainen Suomeen saapuva velvoitetaan terveystarkastukseen, jos henkilöllä ei ole todistusta negatiivisesta testituloksesta tai aiemmin sairastetusta koronatartunnasta.

Rajan on ylittänyt viime aikoina noin 3 500 ihmistä päivässä, kun ennen pandemiaa määrä oli jopa 20 000 ihmistä vuorokaudessa.

Koronatestit tehdään perjantaista lähtien rajanylityspisteen yhteyteen sijoitetussa kontissa, joka toimii ympäri vuorokauden. Testituloksen saa vartissa.

Pakolliset testit eivät koske vuonna 2008 syntyneitä tai nuorempia eikä työtehtävissä olevaa kuljetus- ja logistiikka­henkilöstöä. Työmatkalaiset voivat käyttää viikkotestitodistusta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)