Verkkouutiset

HS: Startup-yrityksille valmistellaan omaa koronapakettia

Pääomasijoitusyhtiön Tesin kautta kanavoitaisiin yrityksiin 250 miljoonaa euroa rahoitusta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen kasvuyrityskenttä voi saada oman koronapakettinsa, kertoo Helsingin Sanomat.

Alkuvaiheen kasvu- eli startup-yrityksille on valmisteltu valtion pääomasijoitusyhtiön Tesin kautta kanavoitavaa yhteensä 250 miljoonan euron rahoitusta, jota voitaisiin käyttää kahden vuoden ajan.

Rahasta 100 miljoonaa euroa käytettäisiin sijoituksiin aivan alkuvaiheen yrityksiin, jotka tarvitsevat rahoitusta kansainväliseen kasvuvaiheeseen siirtymiseksi. Rahoituksen ehtona on, että yksityiset pääomasijoittajat ovat mukana samalla summalla.

– Yrityksillä pitäisi olla rahoitusta hankittuna jo vähintään 500 000 euroa eli pitää olla näyttöä siitä, että liikeidea on toteuttamis­kelpoinen. Tesin rahoitus toimisi siltana ennen yritysten ensimmäistä varsinaista suurempaa rahoitus­kierrosta, Pääomasijoittajien yhdistyksen toimitusjohtajan Pia Santavirta kertoi HS:lle.

Noin 150 miljoonaa euroa käytettäisiin jo kansain­välisessä kasvu­vaiheessa oleviin yrityksiin. Myös tässä edellytys olisi, että yksityiset sijoittajat osallistuvat rahoitus­kierrokseen 50 prosentin osuudella.

Kasvuyritysten saama rahoitus ei olisi tukea vaan oman pääoman ehtoinen sijoitus tai vaihtovelkakirjalaina.

Santavirran mukaan paketilla yritetään välttää kasvuyritysten rahoituksen notkahtaminen, jos tilanne pahenee jälleen syksyllä.

Esitystä kasvuyhtiöiden uudesta sijoitusohjelmasta on valmisteltu Pääomasijoitusyhdistyksen ryhmässä, jossa on mukana yksityisiä sijoittajia ja Tesi. Asiaa on käsitelty myös elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) elinkeinopoliittisessa ohjausryhmässä. Lintilä kannattaa ehdotusta.

Lintilä painottaa, ettei kasvuyritysohjelmassa ole kysymys tuesta vaan sijoituksesta.

– Tätä ei pidä mennä sotkemaan missään nimessä yritystukiin. Tarvitsemme ne perinteisem­mät yritykset, jotka taistelevat tällä hetkellä olemassa­olostaan, mutta katseen pitää olla myös kauempana, niissä yrityksissä, jotka luovat tulevaisuuden työpaikkoja. Tarvitsemme tutkimus- ja tuote­kehitys­rahoitusta ja startup-rahoitusta nyt vielä enemmän kuin ennen kriisiä, Lintilä sanoi HS:lle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)