Verkkouutiset

HS: Sanna Marinin paketista 10000 lisätyöllistä

Esitetyt toimet vahvistaisivat julkista taloutta enintään 200 miljoonaa euroa vuosikymmenen loppuun mennessä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin Sanomien tietojen mukaan kehysriihessä esitelty pääministeri Sanna Marinin (sd.) kompromissiesitys toisi vain noin 10 000 lisätyöllistä.

Valtiovarainministeriö ei ole voinut arvioida paketissa olleiden niin sanottujen pehmeiden toimien vaikutuksia. Eri ministeriöt ovat kertoneet niiden kasvattavan työllisyyttä 41 000–52 500 hengellä.

Keskeinen toimi olisi työllisyyspalveluiden siirtäminen TE-toimistoilta kuntien vastuulle ja palveluiden rahoituksen uudistaminen. Muutos toisi arviolta 7 000–10 000 lisätyöllistä vuosikymmenen loppuun mennessä.

Malli on ollut käytössä kuntakokeiluissa, joiden myötä jo yli puolet työttömistä työnhakijoista on siirtynyt kuntien vastuulle yli kahdeksi vuodeksi. Uusi rahoitustapa palkitsisi kuntia pitkäaikaistyöttömien työllistymisestä.

Valtiovarainministeriön mukaan toimet vahvistaisivat julkista taloutta 150–200 miljoonaa euroa vuosikymmenen loppuun mennessä.

Pääministerin esityksessä hallitus sitoutuisi tekemään myöhemmin toimet, jotka toisivat vielä 20 000 lisätyöllistä vuosikymmenen loppuun mennessä. Niistä vähintään 5 000 pitäisi olla valtiovarainministeriön arvioimia ja julkista taloutta vahvistavia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)