Verkkouutiset

HS: Rokotepisteillä toistuvia välikohtauksia Helsingissä

Uhkaavia tilanteita on ollut niin paljon, että vartiointia on jouduttu tehostamaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingissä rokotuspisteillä on ilmennyt uhkaavia tilanteita, jonka vuoksi paikalle on täytynyt kutsua poliisi. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Välikohtauksia rokotepisteillä on ollut niin paljon, että niiden vartiointia on jouduttu tehostamaan.

– On ollut sanaharkkaa, uhittelua ja suorastaan tökeröä käytöstä, Helsingin kaupungin terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen sanoo lehdelle.

Eilen torstaina yhdellä kaupungin rokotuspaikalla kehittyi uhkaava tilanne, kun 65 vuotta täyttäneen rokotettavan omainen hermostui. Syynä oli se, että hän ei halunnut omaiselleen pistettävän Astra Zenecan rokotetta.

Pelko Astra Zenecan rokotetta kohtaan johtuu siitä, että valmisteen epäillään aiheuttaneen veren hyytymishäiriöitä. Häiriöt ovat olleet erittäin harvinaisia.

Astra Zenecan rokotetta annetaan toistaiseksi vain 65 vuotta täyttäneille. Ikäraja on asetettu sillä perusteella, että kaikki raportoidut verisuonitukokset ovat olleet alle 60-vuotiailla.

HS:n mukaan rokote on herättänyt voimakkaita tunteita etenkin yli 65-vuotiaissa.

Osittain kielteisyys rokotetta kohtaan johtuu Lukkarisen mukaan väärinkäsityksistä. Hänen mukaansa on virheellisesti ymmärretty, että kohonnut riski tukokseen koskisi kaikkea alttiutta verisuonitukoksille.

– Moni on huolissaan tukos-sanan takia. Mutta mikään muu aiempi tukos kuin aivolaskimotukos ei THL:n mukaan tiettävästi ole riski, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)