Verkkouutiset

HS: Poliisiylijohtaja kieltäisi äärijärjestöjen tunnusten käytön lailla

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen haluaa Helsingin Sanomien haastattelussa, että äärijärjestöjen tunnusten käyttö kiellettäisiin lailla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Näin poliisi voisi esimerkiksi puuttua uusnatsistisen Suomen vastarintaliikkeen järjestämiin julkisiin tapahtumiin.

– Keinoja puuttua uusnatsien toimintaan käytiin läpi Valtakunnansyyttäjänviraston kanssa viimeksi vuonna 2013 sen jälkeen, kun liikkeen jäsen puukotti ihmistä Jyväskylän kirjastossa. Tuolloin nousi esiin mahdollisuus kieltää toiminta yhdistyslain kautta, Seppo Kolehmainen kertoo.

Kolehmainen muistuttaa myös, että Suomen vastarintaliikkeellä on taustayhdistys tai taustayhdistyksiä. Ylimmän poliisijohtajan mukaan taustayhdistyksetkin pitää nyt käydä läpi.

Yhdistyksen lakkauttamista voi hakea syyttäjäviranomainen tai poliisihallitus. Lakkauttamisesta päättää tuomioistuin.

Kolehmainen ei ole vakuuttunut, riittääkö uusnatsien paitakaupan tai muiden taustayhdistysten lakkauttaminen.

– En ole varma riittääkö se, mutta se on yksi keino työkalupakissamme. Suomen vastarintaliike kertoo avoimesti tavoittelevansa kansallissosialismia ja omassa propagandassaan hyväksyy väkivallan. Järjestöön liittyvät jäsenet harjoittavat väkivaltaa. Ei tällaista voi missään tapauksessa hyväksyä, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)