Verkkouutiset

HS: Pienpanimoiden etämyynti kaatui

Hallituspuolueet arvioivat muutoksen liian raskaaksi toimenpiteeksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin Sanomien tietojen mukaan pienpanimoiden etämyyntiä koskeva uudistus on kaatunut lopullisesti hallituksessa.

Keskustan ja vihreiden tukeman muutoksen kerrottiin etenevän valmisteluun jo toukokuussa. Asian jumiutumista on hämmästelty viime päivien aikana.

Hallituspuolueiden viisikko käsitteli asiaa torstaina ja päätyi arvioon, jonka mukaan etämyynnin salliminen olisi liian raskas toimenpide nykyisessä tilanteessa.

Sosiaali- ja terveysministeriö antoi toukokuussa selvityksen, jossa etämyyntiä pidettiin mahdottomana toteuttaa osana koronatoimia. Alkoholiin liittyvien uudistusten tarkastusprosessi EU:ssa olisi venyttänyt lakihankkeen 4–5 kuukauden mittaiseksi. Etämyyntiä olisi ollut STM:n mukaan vaikea rajata vain pienpanimoihin.

HS:n mukaan hallitus aikoo suunnitella muita toimenpiteitä koronakriisistä kärsineen pienpanimoalan tukemiseksi.

Asiasta on edelleen vireillä kansanedustaja Jari Myllykosken (vas.) huhtikuussa tekemä lakialoite, jonka allekirjoitti 110 kansanedustajaa. Asian käsittely voi alkaa aikaisintaan syyskuussa, jolloin eduskunta palaa kesän istuntotauolta. Aloite sallisi pienpanimoita kuljettamaan itse valmistamiaan, enintään 5,5 prosentin alkoholijuomia kuluttajan kotiovelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)