Verkkouutiset

Perheenyhdistämistä helpotetaan – HS: Taustalla EU-tuomioistuimen päätös

EU-tuomioistuimen päätös muuttaa tulkintaa turvapaikanhakijoiden alaikäisyydestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin Sanomien mukaan EU:n tuomioistuin antoi torstaina perheenyhdistämistä koskevan ratkaisun, joka vaikuttaa myös Suomen ulkomaalaislain soveltamiseen. Ratkaisu laajentaa alaikäisenä turvapaikkaa hakeneen mahdollisuutta saada perheensä Suomeen.

Ennakkoratkaisussaan EU-tuomioistuin toteaa, että alaikäisen oikeus perheenyhdistämiseen pysyy voimassa, vaikka turvapaikanhakija olisi täyttänyt 18 vuotta turvapaikkahakemuksen käsittelyn aikana. Edellytyksenä on, että turvapaikanhakijalle myönnetään pakolaisasema. Pakolaisaseman saavat turvapaikan saaneet henkilöt sekä kiintiöpakolaiset.

– Ratkaisun perusteella alaikäisyys määritellään sen perusteella, onko turvapaikanhakija ollut 18 vuotta saapuessaan Euroopan unionin alueelle eikä sen mukaan, onko hän ollut alaikäinen vielä kansainvälistä suojelua koskevan päätöksen ajankohtana, sanoo oikeustieteen tohtori Matti Pellonpää Helsingin Sanomille.

Ylitarkastaja Raisa Bernards Maahanmuuttovirastosta kertoo HS:lle, että ulkomaalaislain nykyinen soveltaminen ei vastaa EU-tuomioistuimen ratkaisua. Käytäntö perheenyhdistämisistä muuttuu heti, vaikka lakia ei olekaan muutettu.

Sisäministeriön maahanmuutto-osaston ylijohtaja Jorma Vuorion mukaan ulkomaalaislakia täytyy muuttaa, mutta aikataulu on auki.

Maahanmuuttovirasto tai hallinto-oikeudet eivät voi sivuuttaa EU-tuomioistuimen ratkaisua. Maahanmuuttoviraston Bernardsin mukaan virastossa selvitetään tarkemmin, onko päätöksellä laajempia vaikutuksia. Päätöksessä otetaan kantaa nimenomaan pakolaisaseman saaneisiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)