Verkkouutiset

HS: Outi Alanko-Kahiluoto syyttää Ville Niinistöä eikä pyri vihreiden puheenjohtajaksi

Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto kertoo Helsingin Sanomissa, ettei hän pyri vihreän liiton puheenjohtajaksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Tein päätöksen nyt jouluna, Outi Alanko-Kahiluoto kertoo. Hänen mukaansa keskeinen syy on se, että hän kokee istuvan puheenjohtajan Ville Niinistön ajavan hyvin voimakkaasti Emma Karia vihreiden seuraavaksi puheenjohtajaksi.

– Tilanne on epäreilu muille ehdokkaille. En koe, että minulla olisi mahdollisuuksia pärjätä puheenjohtajakisassa, kun istuva puheenjohtaja tukee yhtä ehdokasta näin voimalla, Alanko-Kahiluoto sanoo HS:lle.

Alanko-Kahiluoto kertoo miettineensä puheenjohtajuutta ”puoli vuotta joka päivä”. Hän päätti kertoa aidon syyn kieltäytymiselleen eli Ville Niinistön tuen Emma Karille.

– Olisin minä voinut yrittää keksiä jotain muita perusteluita. Mutta tuo on se oikea syy, hän sanoo HS:lle.

Vihreät järjestää keväällä puheenjohtajasta neuvoa-antavan jäsenäänestyksen. Uusi puheenjohtaja valitaan ensi kesänä.

Viime vuosina vihreiden puheenjohtajuutta kartoittaneissa kyselyissä Alanko-Kahiluoto on useimmiten ollut ykkönen tai kakkonen. Emma Kari ei ole vielä kertonut, lähteekö puheenjohtajakisaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)