Verkkouutiset

HS: Näin koulutetut turvapaikanhakijat päätyvät tuille

Tutkijan mukaan työnsaanti on tulijoille vaikeaa ja tuensaanti helppoa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koulutetut turvapaikanhakijataustaiset irakilaiset vaikuttavat tuoreen tutkimuksen perusteella olevan alkuun haluttomia turvautumaan tukiin. Kun työtä ei yrityksistä huolimatta saa, altistuvat tulijat kannustinloukuille, ja asenne sosiaalitukien varassa elämiseen muuttuu myönteisemmäksi, Helsingin Sanomat kertoo.

Jutussa viitataaan tästä löytyvään Anu Yijälän ja Tiina Luoman tutkimukseen. Siinä seurattiin seitsemän korkeakouluja käyneen Suomeen vuonna 2015 tulleen irakilaisen kokemuksia. Pienestä otannasta ja haastateltujen irakilaisten verrattain korkeasta koulutustasosta johtuen tutkimuksen tuloksesta ei voi tehdä pitkälle vietyjä yleistyksiä.

– Jotkut haastateltavat kuvasivat, että työllistyminen on mahdottoman vaikeaa. Tukien saaminen on sen sijaan tehty helpoksi, mutta vain jos ei tehdä työtä ollenkaan, sosiaalipsykologi Anu Yijälä kommentoi.

Hän pitää erityisen mielenkiintoisena tapaa, jolla haastateltavien suhtautuminen sosiaalitukiin muuttui. Juuri Suomeen tulleiden suhtautuminen oli kiitollisuudesta huolimatta kielteistä, ja vastikkeeton raha koettiin jopa nöyryyttäviksi. Noin kaksi ja puoli vuotta myöhemmin suhtautuminen oli muuttunut. Ne, jotka yhä saivat tukia eivät olleet enää yhtä kielteisiä, ja kokivat tukien tuovan vakautta ja mahdollisuuksia opiskella tai toimia järjestöissä.

– Asennemuutos oli todella hämmästyttävä. Moni totesi, että työtä on Suomessa mahdoton saada mutta tukijärjestelmän avulla voi sen sijaan tehdä jotain muuta mielekästä, Anu Yijälä summaa HS:lle.

Hänen mukaansa tilanteen riskinä on pidempiaikainen riippuvuus sosiaalituista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)