Verkkouutiset

HS: Näin kasvatat julman lapsen

Asiantuntijoiden mukaan tunnekylmiä piirteitä voi havaita jo nelivuotiailla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin Sanomain mukaan julmat lapset erottuvat muista jo varhain. Empatian puutetta voidaan havaita jo ennen kouluiän alkua.

Tämä voi ilmetä esimerkiksi, kun lapsi ei reagoi toisen lapsen kipuun tai itkuun. Lapsen tunnekylmyys voi aikuisiässä yhdistyä psykopatia-oireyhtymään. Siihen liittyy myös katumuksen puutetta, itsekeskeisyyttä, impulsiivisuutta ja vastuuttomuutta.

– Nuorista puhuttaessa käytetään termiä psykopaattiset piirteet ja lasten kohdalla puhutaan tunnekylmyydestä. Eri ikäisistä käytetään siis hieman eri termejä, vaikka puhutaan samasta ilmiöstä ja oirejatkumosta, Husin oikeuspsykiatrian professori Nina Lindberg kuvailee HS:lle.

Lapsen tunnekylmyys on vahvasti periytyvää ja hyvin jyrkkä kasvatus on riskitekijä. Fyysinen, henkinen ja seksuaalinen hyväksikäyttö ovat riskitekijöitä.

– Riskitekijöihin kuuluu myös muun muassa vanhempien heikko kyky pitää kontrollia, järjestystä ja kuria. Toisaalta myös hyvin jyrkkä kasvatus on riskitekijä, Lindberg sanoo.

– Nuorella on tiedostamaton kokemus siitä, etten ole toivottu eikä minusta ole pidetty huolta tai välitetty, mikä oikeuttaa sen, että minunkaan ei tarvitse välittää muista, nuorisopsykiatrian professori Mauri Marttunen sanoo.

Yllättävä riskitekijä tunnekylmyydelle on kasvatuksen ennakoimattomuus: vanhemmat toimivat toisessa tilanteessa todella jyrkästi ja toisessa tilanteessa hyvin lepsusti. Nuorta ympäröivä maailma on täysin arvaamaton.

USA:ssa arvioidaan, että 2–7 prosentilla nuorista on tunnekylmiä piirteitä. Aikuisiän psykopatiaa on yhdellä prosentilla.

– Yksi tunnekylmä oppilas ei todennäköisesti saa koko koululuokkaa käyttäytymään julmasti. Mutta luokasta saattaa löytyä yksi tai kaksi nuorta, joilla on samanlaisia piirteitä. He eivät yksin tekisi mitään ihmeellistä, mutta ryhmänä vahvistavat toistensa ominaisuuksia ja saattavat toimia julmasti, Marttunen kuvaa ryhmädynamiikkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)