Verkkouutiset

HS: Muslimien osuus Euroopassa tuplaantuu 2050 mennessä

Vaikka maahanmuutto lakkaisi täysin, muslimien osuus Euroopan väestöstä kasvaisi 7,4 prosenttiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltalaisen Pew Research Center -ajatushautomon raportin mukaan islaminuskoisten osuus Euroopan väestöstä luultavasti yli kaksinkertaistuu vuoteen 2050 mennessä, kertoo Helsingin Sanomat.

Viime vuoden kesällä EU:ssa sekä Norjassa ja Sveitsissä asui arviolta 25,8 miljoonaa muslimia, mikä oli 4,9 prosenttia kokonaisväestöstä. Vielä vuonna 2010 muslimeja oli arviolta 19,5 miljoonaa eli 3,8 prosenttia.

Vaikka maahanmuutto Eurooppaan lakkaisi täysin, muslimien osuus kasvaisi raportin mukaan 7,4 prosenttiin eli noin puolitoistakertaiseksi vuoteen 2050 mennessä.

Tämä johtuu raportin mukaan siitä, että muslimit ovat keskimäärin muita eurooppalaisia nuorempia ja saavat keskimäärin enemmän lapsia.

Kasvu on voimakkainta niissä maissa, joihin muslimeja on jo muuttanut paljon. Siksi heidän osuutensa kasvu keskittyy Länsi- ja Pohjois-Euroopan maihin. Baltian maissa ja itäisen Keski-Euroopan maissa muslimien osuus väestöstä ei kasva juuri lainkaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)