Verkkouutiset

HS: Ministeriö vaatii täyssulkua urheilutiloille

Kansliapäällikkö Kirsi Varhilan mukaan pienryhmiä koskeva poikkeus tuli täytenä yllätyksenä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) vaatii Etelä-Suomen aluehallintovirastoa (avi) muuttamaan perjantaina ilmoitettuja liikuntatilojen rajoituksia pääkaupunkiseudulla.

Tartuntatautilain väliaikaiseen pykälään 58 g perustuva päätös koskee joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettäviä sisätiloja sekä kuntosaleja ja vastaavia sisäliikuntatiloja. Listalla olivat myös esimerkiksi yleiset saunat ja maauimalat.

Avin päätös ei koskenut tiloja, joissa toiminta on järjestetty siten, että tilassa on enintään kymmenen henkilöä kerrallaan. Henkilöiden määrään ei lasketa henkilökuntaa.

Esimerkiksi kuntosalit voisivat pysyä auki, jos ne päästäisivät sisään enintään kymmenen asiakasta kerrallaan. Helsingin Sanomien mukaan ministeriössä hämmennyttiin pienryhmiä koskevasta poikkeuksesta.

– Olemme täysin yllätettyjä avin tulkinnasta, juristit selvittävät sitä nyt, STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhila sanoo.

Ministeriö vaatii muuttamaan linjausta siten, että kaikki yli kymmenen hengen tilat suljettaisiin kokonaan. Vain pienimmät tilat saisivat jatkaa toimintaansa normaalisti.

Kirsi Varhila ihmettelee myös, miksi avin päätös koskee vain tiettyjä Uudenmaan kuntia. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan päätökset tulisi tehdä aina koko sairaanhoitopiirin alueelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)