Lupaprosessin hitauden osalta selvästi eniten kyselyssä mainintoja kohdistuu Maahanmuuttoviraston toimintaan. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

HS: Migri pyytää turvapaikanhakijoita tekemään uusia hakemuksia

Poikkeuksellisen tilanteen taustalla ovat mahdollisesti puutteelliset päätökset.

Maahanmuuttovirasto Migri on kehottanut kymmentä turvapaikanhakijaa uusimaan hakemuksensa, Helsingin Sanomat kertoo. Pyyntöjen taustalla on Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) Suomelle antava langettava päätös. Siinä katsottiin Suomen rikkoneen Euroopan ihmisoikeussopimusta tapauksessa, jossa Irakiin palautettu turvapaikanhakija surmattiin kolme viikkoa sen jälkeen, kun hän oli palannut kotimaahansa.

EIT:n mukaan Suomi rikkoi ihmisoikeussopimuksen toista ja kolmatta artiklaa. Niissä käsitellään oikeutta elämään ja kielletään kidutus tai muu epäinhimillinen kohtelu. Tuomioistuimen mukaan viranomaiset eivät suorittaneet riittävän perusteellista arviota siitä, millaisille riskeille palautettava altistuisi kotimaassaan.

HS:n mukaan maahanmuuttovirasto alkoi päätöksen jälkeen selvittää, ettei vastaavia virheitä ole tehty muissa päätöksissä. 319 lainvoimaisen turvapaikkapäätöksen arviossa kerrotaan löytyneen kymmenen päätöstä, joissa ilmeni puutteita. Näitä turvapaikanhakijoita on siis nyt poikkeuksellisesti kehotettu tekemään uudet hakemukset.

Maahanmuuttoviraston mukaan uusi hakemus ei näissäkään tapauksissa välttämättä tarkoita, että hakija saa oleskeluluvan. Kansainvälisen suojelun myöntämisen edellytykset arvioidaan kuitenkin uudelleen EIT:n edellyttämällä tavalla.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt