Helsingin Sanomat kertoo paikallislehdessään Punaisen Espoon tarinan.
Kaupungissa oikeistopuolueilla on ylivoimainen kannatus, ja Espoo on HS:n mukaan yleiseltä mielikuvaltaan ”kokoomuksen sininen”. Mutta vielä vuoden 1956 kunnallisvaaleissa Espoo oli vasemmistoenemmistöinen: vasemmisto sai 21 valtuustopaikkaa ja oikeisto 20.
Espoon muutosta käsitellään Onni Karin pro gradu -työssä Toinen Espoo – Espoon työväenliikkeen historia 1950-1984. Karin mukaan ”toisessa Espoossa” oli voimakas Espoon työväenliike ja myös voimakas Espoon kommunistinen liike. Tänä päivänä ne kuulostavat paradokseilta.
Gradussa Espoo on jaettu kolmeen aikaan. Ensimmäinen Espoo oli perinteinen ruotsinkielinen maalais-Espoo. Toinen oli työläisyhdyskuntien punainen Espoo aikana, jolloin paikkakunnalla asui reilut 20 000 ihmistä. Kolmas on nykyinen rajusti kasvava, keskiluokkainen ja porvarillinen lähes 300 000 asukkaan kaupunki.
Sosialistit ja kommunistit Espoossa näyttäytyivät voimakkaimmin Leppävaarassa, Harakassa (nykyinen Lintuvaara) ja Kauklahdessa. Varsinkin Harakka oli maineeltaan punainen työläisalue. Mahdollisuus viljellä kotitarpeisiin houkutti työväkeä Helsingin työläisalueilta Espooseen.
Leppävaaran Harakassa sijaitsivat 1950-luvun alussa sekä sittemmin palanut SDP:n työväentalo että kommunistien Kansantalo. Jälkimmäinen toimi tanssipaikkana ja aktiivisen järjestö- ja yhteisöelämän keskuksena. Vasemmistopuolueilla oli myös omat Työväen Näyttämö ja Kansan Näyttämö.
Muutos eli kolmas Espoo alkoi Tapiolan rakentamisesta 1950-70-luvuilla. Kolmannen Espoon symbolinen tila on nyt HS:n mielestä kauppakeskus.
Toinen Espoo katosi nopeasti. Karin mukaan ”hämmästyttävästä vauhdista on osoituksena tämän kerrostuman katoaminen yleisestä historiatietoisuudesta”.
