Verkkouutiset

HS: Koronatestiin haluavalle takaisinsoitto voi tulla keskellä yötä

Palvelunumeroiden ruuhkan vuoksi johtajaylilääkäri neuvoo nukkumaan puhelimen äänet päällä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronatestiin haluava voi palveluiden ruuhautumisen vuoksi saada takaisinsoiton myös keskellä yötä, uutisoi Helsingin Sanomat.

Näin kävi Helsingissä asuvalle Hannalle, joka soitti yleiseen päivystysapuun koronavirusneuvontanumeron sulkeuduttua. Hänelle luvattiin soittaa takaisin kaksi kertaa.

Takaisinsoitot tulivat palvelun ruuhkautumisen takia vasta 11 tuntia myöhemmin, klo 3.47 ja 4.03 yöllä. Puhelut menivät ohi, koska Hanna oli nukkumassa ja laittanut sen vuoksi puhelimen äänettömälle.

Helsingin terveysasemien johtajaylilääkäri Timo Lukkarinen sanoo HS:lle päivystysapu- ja koronaneuvontanumeroiden olevan todella ruuhkautuneita.

– Päivystysavun numeroon jätettyyn takaisinsoittoon palataan kellonajasta riippumatta eli soittoja voi tulla mihin vuorokauden aikaan tahansa. Emme voi tietää, kuinka kiireellistä apua tarvitaan. Jos on soittanut illalla, voi takaisinsoitto tulla keskellä yötä. Kannattaa nukkua puhelin äänellisellä, Lukkarinen sanoo.

Ruuhkan haitoista huolimatta Lukkarinen pitää tärkeänä, että testeihin mennään, jos koronaan viittaavia oireita on.

– Koronaoireiden takia soittavat hidastavat nyt kieltämättä myös muiden kiireellisten potilaiden auttamista, Lukkarinen sanoo.

– Meidän täytyy järjestää sellaiset resurssit, että kaikki potilaat saadaan hoidettua ajallaan ja koronatesteihin pääsee nopeammin.

Testituloksia ei kannata Lukkarisen mukaan kysyä palvelunumeroista, koska se ruuhkauttaa niitä entisestään. Tulokset tulevat  tekstiviestillä ja näkyviin Omakantaan. Ruuhkaa on puhelinpalveluiden ohella myös näytteenotossa ja testien analysoinnissa.

Päivystysapu on kansallinen numero. Ruuhkautumista on Helsingin lisäksi myös muualla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)