Verkkouutiset

HS: Jehovan todistajat etsivät keinoja kiertää verensiirtojen kieltoa

Kielto otettiin liikkeessä käyttöön vuonna 1945, jolloin hoidot alkoivat yleistyä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uskonnollisten yhteisöjen kiellot ja ohjeistukset säätelevät Helsingin Sanomien mukaan jäsenten ja heidän lastensa mahdollisuuksia käyttää terveydenhuollon palveluita.

Tunnetuin lienee Jehovan todistajien määrittelemä verituotteiden käyttökielto. Viime vuosina yhteisö on lehden mukaan etsinyt keinoja verensiirtoihin luopumatta kiellosta virallisesti.

Uskontojen uhrien tuki ry:n toiminnanjohtaja Joni Valkilan mukaan nykyään verensiirtokielto on käynyt Jehovan todistajille hankalaksi. Kielto otettiin liikkeessä käyttöön vuonna 1945, jolloin hoidot alkoivat yleistyä.

Valkila arvioi, että jos he nyt sanoisivat, että oikeastaan Jumala salliikin verensiirrot eivätkä ne olekaan syntiä, he tavallaan tunnustaisivat jäsenilleen, että tuhannet ihmiset ovat kuolleet ja vammautuneet turhaan.

Jehovan todistajat kieltäytyivät Valkilan mukaan aikoinaan myös rokotteista ja elinsiirroista, mutta näistä kielloista ymmärrettiin luopua riittävän varhaisessa vaiheessa. Nykyään elinsiirrot ovat sallittuja, kunhan ne tehdään ilman verensiirtoa.

Jehovan todistajien tiedottajan Veikko Leinosen mukaan liikkeen näkemykseen on tehty täsmennyksiä viidentoista viime vuoden aikana lääketieteen kehittyessä. Hänen kertoo, että kun veri fraktioidaan ja siitä tehdään erilaisia lääkkeitä, niitä käytetään, mutta ei kokoverta.

Jehovan todistajat kielsi aiemmin myös rokotteet, mutta nyt ne on sallittu.

Lestadiolaisen Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen pääsihteeri Juha Kaarivaara kertoo lehdelle, ettei hpv-rokotuksista ole käyty yhteistä keskustelua. Hänen mukaansa jokainen perhe tekee omat ratkaisunsa suhtautumisessa rokotuksiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)