Verkkouutiset

HS: Helsinki varautuu maahanmuuton tuomaan nopeaan väestönkasvuun

Helsinki on kansainvälistynyt nopeasti 1990-luvun alusta lähtien.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin laatimassa väestöennusteessa arvioidaan, että kaupunkiin voi vuoteen 2050 mennessä muuttaa jopa 200 000 uutta asukasta. Heistä 70 prosenttia eli lähes 150 000 on ennusteen mukaan maahanmuuttajia, eli Helsingin kasvu nojaa vahvasti juuri vieraskieliseen väestöön. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Pääkaupunkiseudun kunnat tekivät 2015 ennusteen vieraskielisten määrän kasvusta. Sen mukaan Helsingissä vuonna 2030 asuisi 164 000–170 000 vieraskielistä eli 23 prosenttia asukkaista.

Maahanmuuton ennustaminen on erittäin vaikeaa, sillä siihen vaikuttaa niin moni asia, kuten tulevaisuuden geopoliitiikka, luonnonkatastrofit ja globaalit väestövirrat.

Pormestari Jan Vapaavuoren mukaan ennuste on kuitenkin uskottava.

– Kaikki väestöennusteeet menevät aina pieleen. Mutta silti kaupunkeja pitää suunnitella pitkäjänteisesti kulloistenkin uskottavimpien väestöennusteiden mukaan, Vapaavuori sanoo HS:lle.

– Trendi on se, että kaupungistuminen vetää. Näillä tiedoilla, joita nyt on olemassa, on vaikea nähdä, että se muuttuisi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)