Verkkouutiset

HS: Säätytalolla ”tuskainen” vääntö taloudesta

Hallitusneuvotteluissa sanotaan olevan vakavia vaikeuksia löytää riittävästi lisätuloja vaalilupausten rahoittamiseksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kertoi perjantaina, että hallitusneuvotteluissa ei ole päästy eteenpäin toivotulla tavalla. Sipilän mukaan neuvotteluissa ollaan yhä ”kaukana maalista”.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan sitkeintä vääntöä käydään keskustan esittämistä talouden kynnyskysymyksistä.

Tilanne on neuvottelulähteiden mukaan ”tuskainen”. HS:n tietojen mukaan puolueilla on laaja yhteisymmärrys siitä, että veroryhmän pitää saada koottua vähintään 700 miljoonaa euroa lisätuloja. Säätytalolla on kuitenkin vakavia vaikeuksia löytää riittävästi lisätuloja keskeisten vaalilupausten rahoittamiseksi.

Keskusta on nimennyt yhdeksi kynnyskysymyksekseen hallitukseen lähdölle sen, että julkinen talous on tasapainossa vuonna 2023. Käytännössä hallitusneuvottelijat joutuvat keskustan vaatimuksen toteuttaakseen siis löytää tavalla tai toisella ainakin 1,6 miljardia euroa enemmän uusia tuloja kuin menoja.

700 miljoonan euron veronkorotukset

HS:n tietojen mukaan verotuksella pyritään saamaan vähintään 700 miljoonan euron lisätulot. Tarkoitus on verottaa lisää listaamattomia yrityksiä. Verovapaisiin instituutioihin, kuten säätiöihin ja ulkomaisiin sijoitusrahastoihin kohdistuva lähdevero otetaan mahdollisesti käyttöön, mutta tästäkään ei tiettävästi ole lopullisia päätöksiä. Yrittäjävähennykseen tullee kevyitä muutoksia niin, että vähennyksen saisivat lähinnä pienet yritykset.

Miljardi euroa pyritään saamaan budjetin sisäisillä siirroilla. Työllisyysasteen nostolla 75 prosenttiin pyritään saamaan karkeasti arvioituna kaksi miljardia euroa lisää.

Hallitusneuvotteluiden vetäjä Antti Rinne (sd.) totesi perjantain neuvottelupäivän päätteeksi medialle, että ei ole kuullut veronkorotuksista mitään.

– Olen katsonut lehtikirjoituksia neuvotteluprosessista ja olen mielessäni naureskellut, että kyllä tuntuu, että enemmän tietoa on muilla kuin meillä, Rinne sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)