Verkkouutiset

HS: Ben Zyskowiczilta kaksi neuvoa tuoreelle edustajalle

Uusi eduskunta aloittaa työskentelynsä tiistaina valtakirjojen tarkastamisella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uusi eduskunta aloittaa työnsä tiistaina. Mukana on useita ensikertalaisia.

Kokoomuskonkari Ben Zyskowiczilla antaa muutaman käytännön neuvon eduskuntaan vasta nousseelle Pihla Keto-Huoviselle (kok.), joka on tullut viime vuosina tunnetuksi Aarnio-jutun syyttäjänä.

– Yksi tärkeimmistä ja kiireellisimmistä käytännön asioista on avustajan valitseminen. Kuulin, että on muutamia kokoomusavustajia, joiden edellinen edustaja on jäänyt valitsematta. Heistä joku voisi olla Pihlalle hyvä avustaja, Zyskowicz sanoo Helsingin Sanomille.

Avustajalla on suuri rooli kansanedustajan arjen pyörittämisessä. Keto-Huovisen mukaan talon tavat ovat hänelle vieraat, joten ajatus kokeneesta avustajasta on hyvä.

– Voit ottaa vaikka sellaiset pari–kolme ehdokasta, eli katsot cv:t ja sitten jututat, Zyskowicz ohjeistaa.

Toinen keskeinen käytännön asia on työhuone. Uudet kansanedustajat saavat esittää toiveita siitä, haluaisivatko he työhuoneen päärakennuksesta vai lisärakennuksesta eli Pikkuparlamentista.

Zyskowicz kertoo Pikkuparlamentin työhuoneiden olevan tilavampia ja valoisampia. Hän on kuitenkin itse valinnut työhuoneen päärakennuksesta päästäkseen nopeammin kuppilaan tai istuntosaliin.

Keto-Huovinen on samoilla linjoilla.

– Toivoinkin huonetta täältä päärakennuksesta, juuri noista samoista syistä, Keto-Huovinen sanoo.

Kansanedustajien työ valiokunnissa alkaa sen jälkeen, kun käytännön asiat on saatu kuntoon. Kokoomuksen edustajat ovat jo saaneet toivoa itselleen mieluisia valiokuntapaikkoja, mutta ensimmäisiksi viikoiksi heidät sijoitetaan aakkosjärjestyksessä.

Puolueet eivät tee vielä lopullisia päätöksiä esimerkiksi valiokuntien puheenjohtajista, koska hallituspaikat eivät ole vielä tiedossa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)