Verkkouutiset

HS: Asepalveluksen alkua pehmennetään

Alokasajasta tehdään entistä kevyempi ja koulutuksessa hyödynnetään simulaattoreita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Puolustusvoimat kokeilee parhaillaan Koulutus 2020 -nimellä kulkevaa uudistusta, joka muuttaa armeijan koulutuksen kurssimaiseksi ja pehmentää varusmiesten ensimmäisiä palvelusviikkoja, kertoo Helsingin Sanomat.

Uudistus ei muuta palvelusaikojen kokonaispituuksia, mutta varusmiespalvelus jaksotetaan uudelleen.

Varusmieskoulutus alkaa uudessa järjestelmässä kokonaiskuormitukseltaan aiempaa kevyemmällä kuuden viikon alokasjaksolla. Kahden ensimmäisen viikon orientaatiajakson aikana alokkaat saavat niin sanotun pehmeän laskun armeijan arkeen.

– Tällä hetkellä suurimmat poistumat varusmiespalvelukseen astumisen jälkeen tapahtuvat kahden ensimmäisen viikon aikana. Tämä on yksi syy, miksi alku on uudessa mallissa tehty aikaisempaa kevyemmäksi ja vähemmän rasittavaksi,  kertoo everstiluutnantti Markku Jämsä Pääesikunnan koulutusosastolta HS:lle.

Kuuden viikon alokasjakson jälkeen varusmiehille koulutetaan maa-, meri- tai ilmavoimien sekä oman aselajin perusteet. Vasta tämän jälkeen valitaan aliupseerikouluun lähtevät varusmiehet.

– Tämä tarkoittaa sitä, että meillä on pidempi aika seurata ja arvioida varusmiehiä sekä antaa tarvittava aselajikoulutus ennen johtajakoulutuksen alkamista, Jämsä sanoo.

Aliupseerikoulusta reserviupseerikurssille varusmiehet lähtisivät kuuden viikon jälkeen. Kokeiltavana on myös se, että reserviupseerikurssi kestäisi 16 viikkoa eli kaksi viikkoa nykyistä pidempään.

Miehistö saisi koulutushaaraviikkojen jälkeen kuuden viikon erikoiskoulutuksen ja tämän jälkeen kuuden viikon koulutuksen joukkona toimimiseen kriisiajan kokoonpanossa ja tehtävissä.

Nykyjärjestelmässä taistelijoiden koulutus koostuu kahdeksan viikon peruskoulutuskaudesta, yhdeksän viikon erikoiskoulutuskaudesta ja seitsemän viikon joukkokoulutuskaudesta. Johtajakoulutettavat lähtevät nykyisin peruskoulutuskauden jälkeen 16 viikkoa kestävään aliupseerikouluun. Upseerikoulutettavat lähtevät sieltä kuitenkin seitsemän viikon jälkeen 14 viikko kestävälle reserviupseerikurssille.

Puolustusvoimien tavoitteena on hyödyntää varusmiesten koulutuksessa nykyistä enemmän simulaattoreita ja virtuaaliympäristöjä.

– Digitaalinen toimintaympäristö on heille tutumpaa kuin tällainen konservatiivinen, mitä meillä on aikaisemmin ollut.

– Kaikkea tätä lisää, mutta ne eivät korvaa taisteluharjoituksia ja toimintaa varsinaisessa toimintaympäristössä, sanoo everstiluutnantti Jämsä.

Koulutusten aluksi varusmiehet tutustuvat aiheeseen mikroelokuvien kautta. Tämä mahdollistaa esimerkiksi sen, että varusmiehet ovat jo ennen maastoon menoa opetelleet perusasioita.

– Maastossa käytetään aikaa tehokkaammin harjoitteluun ja oikean suorituksen toistamiseen ja toistamiseen.

– Jotkut ovat pelänneet, että jääkö se äksiisi pois mutta päinvastoin, nyt jää lisäaikaa äksiisin tekemiseen, Jämsä kertoo.

Koulutus 2020-uudistus alkoi viime vuoden kesällä kolmessa joukko-osastossa ja se jatkuu kahden vuoden ajan. Tämän jälkeen toimiviksi todetut käytännöt on tarkoitus ottaa käyttöön kaikkialla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)