Verkkouutiset

HS: Antti Rinteen mukaan hallituksen riidat johtuvat kokemattomuudesta

Pääministeri toteaa hallituksen yhtenäisyyden kohentuvan ajan myötä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääministeri Antti Rinteen (sd.) mukaan hallitusyhteistyö näyttää toistaiseksi ”ihan hyvältä” lukuisista julkisuuteen nousseista kiistoista huolimatta.

Hänen mukaansa kiistely muun muassa pakolaispolitiikasta, norppien kuolemista ja aktiivimallista ei ole heikentänyt hallituksen toimintakykyä.

Vihreiden entinen puheenjohtaja Osmo Soininvaara kuvaili maanantaina hallituskoalitiota harvinaisen hajanaiseksi. Soininvaara arvioi tilanteen johtuvan pääasiassa keskustan ennätyksellisen alhaisten kannatuslukemien aiheuttamasta ”paniikista”.

Antti Rinne vakuuttaa hallituksen rivien tiivistyvän, ”kun päästään vähän ajassa eteenpäin”.

– Minä en käyttäisi sanaa nokittelu, vaan kysymys on enemmän siitä, että hallitukseen on valittu ihmisiä erilaisista lähtökohdista ja on vielä vähän kokemattomuutta asioiden hallinnassa, Antti Rinne sanoi Helsingin Sanomien mukaan Riihimäen kirjastossa.

Hän ei ottanut tarkemmin kantaa yksittäisiin riidanaiheisiin.

– Minä olisi jättänyt kaikki ne sanomatta, Rinne totesi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)