Verkkouutiset

Hongkong rajoittaa liikennettä Manner-Kiinaan

Koronaviruksen nopea leviäminen on saanut kaupungin viranomaiset ryhtymään toimiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hongkong on ilmoittanut aikeestaan rajoittaa rajan ylittävää liikennettä kaupungin ja Manner-Kiinan välillä koronaviruksen takia.

Luotijunien ja autolauttojen liikenne keskeytetään torstaista alkaen. Hongkongin hallintojohtaja Carrie Lam teki BBC:n mukaan ilmoituksen hengityssuoja kasvoillaan.

Koronavirus on levinnyt ympäri Kiinaa ja ainakin 16 muuhun maahan. Hongkongissa tartunnan saaneita kerrotaan olevan kahdeksan.

Maanantaina Saksa ja Japani vahvistivat, että maissa on sairastuneita, joita eivät ole matkustelleet Kiinassa, vaan ovat saaneet virustartunnan toisilta ihmisiltä. Aikaisemmin vain Vietnamissa on kerrottu vastaavanlaisesta tapauksesta.

Tiistaina aamulla kerrottiin, että Kiinassa vahvistettujen koronavirustartuntojen määrä on noussut jo 4 474:ään. Vielä edellisenä päivänä tartuntoja kerrottiin olevan 2 835. Virukseen kuolleiden määräksi viranomaiset ovat ilmoittaneet 107.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)