Euro ja EU eivät ole hajoamassa. Spekulaatiot ovat lähinnä jäsenmaiden kulunut, mutta usein myös kohtuullisen toimiva, keino luoda politiikkapainetta haluamalleen linjalle.
Sen sijaan kriisin seurauksena unioni onnistuu todennäköisesti jälleen kerran uusiutumaan ja tiivistämään rivejään muutaman askeleen verran. Se saa ainakin toivottavasti vauhtia sisämarkkinoiden varautumiseen pandemioiden varalle. Pitkään paperilla vuoroaan odottanut työttömyysturvan jälleenvakuutusjärjestelmä näyttää myös toteutuvan.
Tullessani kohta kuusi vuotta sitten Brysseliin työ Euroopan talous- ja rahaliiton valuvikojen korjaamiseksi oli hyvässä vauhdissa ja osin siinä on myös onnistuttu. Spekulaatiot siitä, kannattiko euroon aikanaan mennä, ovat turhia, sillä mennyttä ei voi muuttaa. Euron hajottaminen tai siitä lähteminen eivät olisi Suomen kaltaiselle viennistä elävälle ja unionin sisämarkkinoista riippuvaiselle maalle järkevää.
Kukaan tuskin kiistää, etteikö yhteisvaluuttaa rakennettu kuin taloa ilman perustaa, mutta järkevintä tässä tilanteessa on saada käytäntöön keinoja vakaamman pohjan rakentamiseksi. Jäsenmaiden välinpitämättömyys yhdessä sovittuja sääntöjä kohtaan ja unionin tapa tehdä päätöksiä asettavat kuitenkin perustavanlaatuisia rajoja tälle työlle ja luottamuksen rakentamiselle.
Yhteisvastuullisissa eurobondeissa eli kaikkien euromaiden nimissä liikkeelle laskettavissa valtionvelkakirjoissa kyse on euroalueen maiden velkariskien tasaamisesta. Tämä ei välttämättä ole huono asia, mikäli jäsenmaat sitoutuisivat yhdessä sovittuihin velka- ja budjettisääntöihin. Valitettavasti näiden sääntöjen noudattamista katsotaan kerta toisensa jälkeen läpi sormien.
Lausunnot pelastaa valuutta-alue kaikissa mahdollisissa tapauksissa puolestaan aiheuttaa vain moraalikatoa eivätkä edesauta valuuttaunionin heikkouksien korjaamista. Jotta kestämätöntä talouspolitiikka harjoittavilla euromailla olisi aidosti syytä tehdä vaikeat päätökset taloutensa tervehdyttämiseksi, euroalueella pitäisi olla mahdollisuus myös ohjata maita ulos yhteisvaluutta-alueesta.
Koronakriisi osoittaa myös toisen keskeisen syyn, miksi yhteisvastuullisuutta euroalueella ei ole järkevää lisätä: Yhteiskunnan kannalta keskeiset toiminnot kuten terveydenhuolto, eläkejärjestelmät ja verotus ovat kansallisessa toimivallassa. Jäsenmaat siis järjestävät taloutensa isot elementit, miten haluavat, mutta velkojen yhteisvastuullisuutta tulisi osan jäsenmaista mielestä kasvattaa. Nämä ovat yleensä niitä maita, jotka hoitavat talouttaan leväperäisemmin. Tämä on käytännössä kestämätön yhtälö ilman, että tietyistä valtiontalouden reunaehdoista, eli velkamäärien rajoittamisesta sovitaan ja sovitusta pidetään kiinni.
Alemmat rahoituskustannukset ovat yksi esitetyistä euroalueen yhteisten velkakirjojen mahdollisista hyödyistä. Tosin Suomen nykyiset valtionlainakorot ovat niin matalat, että Suomi ei tästä hyötyisi. Tilanne voi toki muuttua. Eurobondit todennäköisesti tehostaisivat valtionlainamarkkinoita. Uusien finanssikriisien ehkäisyyn vaaditaan kuitenkin muutakin. Italian pankkisektori on ollut euroaluuen murheenkryyni jo pitkään ja rakenneuudistukset sekä investoinnit laahaavat persässä liian monessa jäsenmaassa. Eurobondit kiistämättä tiivistäisivät rahaliittoa, mutta jäsenmaiden talouksien rakenteet on ensin saatava vakaammille kantimille ennen kuin niitä voidaan edes harkita.
Finanssikriisin aikaan rakennettu ja jäsenmaiden pääomittama 410 miljardin euron hätärahastona toimiva Euroopan vakausmekanismi EVM, voi myöntää jäsenmaille velkaa noin kahden prosentin verran bruttokansantuotteesta. Koronakriisin taloudellisia seurauksia on järkevämpi hoitaa ottamalla käyttöön vakausmekanismi kuin lähtemällä rakentamaan eurobondeja. Niiden rakentaminen myös veisi todennäköisesti vuosia.
EVM:n kautta on tarkoitus myöntää euromaille nyt yhteensä 240 miljardin euron edestä lainoja. Laina on ehdollinen siten, että sitä saa vain koronakriisiin liittyvien kustannusten, kuten terveydenhoitomenojen, hoitoon. EKP on päättänyt jo omasta 750 miljardin euron velkakirjojen osto-ohjelmasta. Lisäksi Euroopan investointipankki tarjoaa 200 miljardin euron hätälainoituspaketin yrityksille ja komissio rakentaa sadan miljardin euron työttömyysvakuutusjärjestelmän. Järjestelmä on nyt esitetyssä muodossa väliaikainen, mutta jää todennäköisesti pysyväksi, sillä se on ollut valmistelussa komissiossa jo vuosia.
Ja jälleen kerran ollaan kriisin kautta askel syvemmällä Euroopan integraatiossa.
