Kamuxin vaihtoautokauppa Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Hinta 20 000 vs. 40 000 – KL: Sähköautojen hinta ei houkuta

Käytettyjen sähköautojen tarjonta on Suomessa vähäistä.

Sähköautot ovat vielä tässä vaiheessa liian kalliita ja kaikille suomalaisille toistaiseksi sopimattomia, Kamux Oy:n toimitusjohtajan Juha Kalliokoski arvioi Kauppalehdelle.

Kalliokosken mukaan autokaupassa auto liikkuu aina, mikäli auton hinta on sopiva. Sähköautojen kohdalla näin ei valitettavasti aina kuitenkaan ole. Taustalla vaikuttavat myös ajotarpeet ja sähköautojen latauksen hitaus.

– Sähköauto ei ole tällä hetkellä tavalliselle kansalaiselle kovin houkutteleva vaihtoehto, jos esimerkiksi Volkswagen Golfin saa polttomoottorisena reilulla 20 000 eurolla ja sähkömoottorilla noin 40 000 eurolla, Kalliokoski havainnollistaa KL:lle.

– Kaupunkilaisille ne käyvät jo melko hyvin.

Käytettyjen autojen kauppiaana Kamuxin myymät sähköautot edustavat hieman vanhempaa tekniikkaa, ja juuri sähköautoissa tekniikka kehittyy koko ajan merkittävästi. Kalliokoski näkee sähköautojen tulevan ja on jo varautunut niiden lisämenekkiin käytettyjen kaupassa.

Ongelmana on kuitenkin kotimainen tarjonta. Samaan aikaan, kun Kamux välittää diesel-autojaan Pohjois-Norjaan saakka, ei käytettyjä sähköautoja tunnu löytyvän kotimaasta myytäväksi millään.

– Haluaisimme ostaa käytettyjä enemmän Suomesta. Se nopeuttaisi varastonkieroa ja yksinkertaistaisi hallintoa. Tarjontaa vaan ei ole tarpeeksi, Kalliokoski sanoo.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt