Verkkouutiset

Hillary Clinton kuittaa Donald Trumpille: Vahingoitat demokratiaa

Myös yhä useamman republikaaniedustajan kerrotaan kyllästyneen Donald Trumpin niskurointiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvaltain entinen ulkoministeri ja vuoden 2016 presidentinvaaleissa Donald Trumpin vastaehdokkaana ollut demokraattien Hillary Clinton kuittasi lyhyesti Twitterissä, että Trumpin ego vahingoittaa demokratiaa.

– Yhden miehen egon suojelu ei ole demokratian legitimiteetin vahingoittamisen arvoista, Clinton sanoi eilen.

Istuva presidentti Trump vaatii jatkuvasti julkisuudessa, että presidentinvaalien äänestystulos tutkitaan perusteellisesti.

Esimerkiksi eilen hän päätyi syyttämään republikaaneihin kuuluvaa Brian Kempiä, Georgian kuvernööriä.

– Georgian kuvernööri ja ministeri on kieltänyt meitä tutkimasta allekirjoituksia, jotka paljastaisivat satojatuhansia laittomia ääniä. Ne antaisivat republikaaneille ja minulle, David Perduelle ja mahdollisesti Kelly Loefflerille ISON VOITON, Trump tviittasi eilen illalla.

– Miksi he eivät tee sitä ja miksi he olivat niin nopeita vahvistamaan julkisesti merkityksettömän vaalituloksen, hän jatkoi.

Twitter on lisännyt kyseisiin tviitteihin merkinnän, jossa todetaan, että Trumpin väite vaalivilpistä on kiistanalainen. Ei ole löytynyt minkäänlaisia todisteita siitä, että vaalivilppiä olisi tapahtunut.

Useiden republikaanijäsenten kerrotaan kyllästyneen presidentin väitteisiin vaalien vilpillisyydestä. Puolueen johtajat ja enemmistö kongressin republikaaneista kuitenkin edelleen tukevat Trumpin yrityksiä kumota vaalien tulokset.

– Minusta alkaa olla aika siirtyä eteenpäin. Donald Trumpin on aika ymmärtää, mitä todella tapahtuu, Texasin pitkän linjan republikaaniedustaja Kay Granger sanoo CNN:lle.

Myös Tennesseen senaattori Lamar Alexander on kehottanut Trumpin hallintoa aloittamaan vallanvaihtoprosessin.

Michiganin edustaja Fred Upton puolestaan sanoi perjantaina, että hänen osavaltiostaan ei ole löytynyt mitään todisteita vaalien vilpillisyydestä.

https://twitter.com/realDonaldTrump/status/1329871775707107335

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)