Verkkouutiset

Hiihtolomakausi alkaa – liikenteessä vilkasta

Hiihtolomamatkaajat lähtevät tien päälle porrastetusti viikoilla 8–10. Seuraavana kolmena viikonloppuna liikennettä on monin paikoin selvästi normaalia talviviikonloppua enemmän.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vilkkaan liikenteen lisäksi epävakainen sää ja mahdollisesti huono ajokeli saattavat hidastaa matkantekoa ja lisätä onnettomuusriskiä.

Suomessa hiihtolomia vietetään porrastetusti viikoilla 8–10. Vilkkaimpia päiviä liikenteessä ovat viikon 8 perjantai ja lauantai sekä viikon 9 lauantai.

Ensimmäisenä lomailevat eteläsuomalaiset viikolla 8. Useimmat Etelä-Suomen hiihtolomamatkaajat lähtevät tien päälle joko perjantaina 19.2. tai lauantaina 20.2.

Perjantaina 19.2. liikenne vilkastuu iltapäivällä, kun taas lauantaina 20.2. liikenne alkaa heti aamusta vilkkaana ja hiljenee vasta alkuillasta. Myös sunnuntaina 21.2. liikennettä on monin paikoin tavallista talvisunnuntaita enemmän. Liikenne voi viikonloppuna jonoutua paikoitellen.

Vilkkainta hiihtolomakauden ensimmäisenä viikonloppuna on Helsingin ulosmenoteiden lisäksi valtatiellä 5 Heinolasta Varkauteen sekä valtatiellä 4 Helsingistä aina Kemiin asti.

Vaihtelevien ajokelien takia viimeisimmät säätiedot ja voimassa olevat varoitukset on hyvä tarkistaa Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta ennen liikenteeseen lähtemistä.

Liikenteen sujumisesta ja keliolosuhteista kerrotaan myös radioissa.

Ajankohtaisen liikennetilanteen ja kelikameroiden kuvat voit tarkistaa Liikenneviraston Liikennetilanne-palvelusta.

Poliisi turvaa hiihtolomaliikennettä

Vaikka olisi kuinka kiire rinteeseen, niin suksien lisäksi matkaan kannattaa pakata malttia ja hyvää asennetta. Poliisi on aktiivisesti turvaamassa hiihtolomaliikennettä toiminnan pääpainon ollessa ajotapojen ja ajonopeuksien valvonnassa.

– Molemmat edellä mainituista kytkeytyvät toisiinsa, sillä kuljettajat, jotka haluavat ajaa muuta liikennettä nopeammin, syyllistyvät monesti vaarallisiin ohituksiin, eivät välitä turvaväleistä ja muutenkin omalla ajokäyttäytymisellään häiritsevät liikenteen tasapainoista kulkemista, toteaa Poliisihallituksen poliisiylitarkastaja Samppa Holopainen.

Lisäksi Poliisi valvoo hiihtolomaliikenteessä ajoneuvon kuormausta, teknistä kuntoa ja tietysti kuljettajan ajokuntoa.

Paluuliikenteeseen eteläsuomalaiset lähtevät viikonloppuna 26.–28.2. Samana viikonloppuna keskisuomalaiset aloittavat hiihtolomansa, joten liikennettä on sekä etelään että pohjoiseen.

Perjantaina 26.2. ja lauantaina 27.2. liikennettä on tavanomaista viikonloppua enemmän monilla tieosuuksilla. Jonoja voi syntyä muun muassa valtatiellä 4 Heinola–Kemi -välillä, Jyväskylä–Kemi -välillä, Mikkeli–Varkaus -välillä ja valtatiellä 5 Heinola–Varkaus -välillä.

Sunnuntai 28.2. on niin ikään vilkas päivä etelään päin suuntautuvassa liikenteessä. Jyväskylän pohjoispuolella liikennemäärät jäävät alhaisemmiksi kuin lauantaina, mutta etelämpänä päivä on viikonlopun vilkasliikenteisin.

Kolmantena hiihtolomakauden viikonloppuna keskisuomalaiset palaavat hiihtolomaltaan ja pohjoissuomalaiset aloittavat lomansa. Oulu–Kemi -välillä liikennettä on normaalia viikonloppua enemmän molempiin suuntiin ja liikenne jatkuu normaalia vilkkaampana koko viikon 10.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)