Verkkouutiset

Hidas muoti on tutkijan mukaan tulevaisuutta

Muotiteollisuuden kasvu nojaa tällä hetkellä halpaan pikamuotiin, joka rasittaa ympäristöä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Muoti- ja tekstiiliteollisuuden pitäisi Aalto-yliopiston professori Kirsi Niinimäen mukaan luopua pikamuodista parantaakseen vastuullisuuttaan.

Hän on julkaissut kansainvälisen tutkijaryhmän kanssa asiasta artikkelin uudessa Nature Reviews Earth & Environment -julkaisussa, joka on osa arvostettua Nature-tiedelehtiperhettä.

– Hidas muoti on tulevaisuutta. Tarvitsemme laajaa ymmärrystä siitä, miten voimme siirtyä systeemiseen muutokseen. Tämä vaatii luovaa ajattelua ja yhteistyötä kaikkien sidosryhmien välillä — niin suunnittelijoiden, tuottajien kuin kuluttajienkin, Niinimäki kertoo yliopiston tiedotteessa.

Muotiteollisuus vastaa artikkelin mukaan jopa kymmenestä prosentista maailman hiilidioksidipäästöistä. Ala tuottaa esimerkiksi yli 92 miljoonaa tonnia jätettä ja kuluttaa 79 triljoonaa litraa vettä vuodessa. Pikamuodin ympäristökuormasta suurin osa kohdistuu kehittyviin maihin.

Ala jatkaa kasvuaan, vaikka tietoisuus ympäristövaikutuksista on kasvanut. Suurin osa kasvusta nojaa pikamuotiin, joka on riippuvainen halpatuotannosta ja tuotteiden lyhyestä elinkaaresta.

Tilanteen muuttaminen edellyttää tutkijoiden mukaan tuotannon yleistä hidastamista sekä vastuullisten käytäntöjen haltuunottoa koko tuotantoketjussa. Tekstiiliteollisuuden pitäisi panostaa puhtaaseen teknologiaan ja uudenlaisiin, vastuullisuuteen nojaaviin liiketoimintamalleihin. Lisäksi tarvitaan muutoksia lainsäädäntöön.

Tutkijat muistuttavat myös kuluttajien vastuusta. Kulutustottumuksia on pakko muuttaa kestävämmiksi, mikä tarkoittaa myös sitä, että kuluttajien pitäisi olla valmiita maksamaan korkeampaa hintaa ympäristöystävällisemmin valmistetuista tuotteista.

Lue myös:

Kirsi Niinimäki, Greg Peters, Helena Dahlbo, Patsy Perry, Timo Rissanen & Alison Gwilt: The environmental price of fast fashion.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)