Verkkouutiset

Hevosskandaalille luvataan pikaista ratkaisua

Hippoksen hallituksen puheenjohtaja sanoo kohuun liittyvien nimien voivan tulla julkisiksi 'hyvinkin pian'.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Verkkouutiset kertoo ravialan tunnistuskohusta tässä jutussaan. Suomen Hippoksen hallituksen puheenjohtajana toimii nyt aiempi varapuheenjohtaja Kari Eriksson. Hän korostaa Verkkouutisille, että Hippos selvittää asiaa ja sen käsittely on kesken.

Virheellisesti tunnistettujen FI-hevosten mahdollinen muuttaminen FIU-hevosiksi on Erikssonin mukaan asia, jota hallitus tulee selvittämään ja ”kuulemaan myös kasvattajia. Ratkaisut tehdään saadun selvityksen perusteella”.

– Suomen Hippoksessa pyritään käsittelemään asiat avoimesti. Pyrimme kuitenkin välttämään sitä, että oikein toimineille ja asiansa hyvin hoitaneille kasvattajille ja hevosenomistajille aiheutuisi vaikeuksia. Selvitämme pääasiaa ja julkaisemme asiasta kaiken tarpeellisen tiedon. Todennäköisesti virheellisesti tunnistettujen hevosten nimet tulevat julkisiksi hyvinkin pian, Kari Eriksson toteaa.

Hippoksen hallituksen eronnut puheenjohtaja Antti Lehtisalo on toivonut kaikkien virheellisesti tunnistettujen hevosten julkistamista. Kari Eriksson tokaisee, että ”itse en ymmärrä, mikä intressi Antti Lehtisalolla on esittää tästä asiasta toivomuksia”.

– Virheellisesti tunnistettujen hevosten asema tai status tullaan ratkaisemaan pikaisesti. Tässä vaiheessa voisin omana kantani todeta, että sääntöjen vastaisesta toiminnasta yleensä seuraa joku haitallinen seuraamus. Vaikuttaako se hevosen mahdollisuuteen osallistua Suomessa syntyneille lämminverisille rajattuihin lähtöihin tai ikäkausikilpailuihin, ratkaistaan tehtävän selvitystyön jälkeen. Vastuu ja vahinko on tässä tapauksessa niillä, jotka ovat alunperin rikkoneet sääntöjä ja toimineet väärin, Kari Eriksson sanoo.

Yksittäisten hevosten kilpailuoikeuteen hän ei sano voivansa ottaa tässä vaiheessa kantaa.

Erikssonin mukaan Hippoksen hallitus kokoontuu asian vuoksi maanantaina ja uudelleen 22-23.3.2018.

– Jalostusosastomme on selvittänyt asiaa joka päivä sen ilmitulosta lukien käytännössä 24/7. Uskomme, että asia saadaan täysin selvitetyksi hyvin lyhyessä ajassa.

Hänen mukaansa ”muistaa kannattaa myös se, että kysymys on hyvin marginaalisesta asiasta”. Väärin tunnistettujen varsojen määrä on alle prosentin luokkaa syntyneistä varsoista.

– Lähes sama koskee kasvattajia. Osalla asiaan osallisista kysymys on ollut tietämättömyydestä ja erehdyksestä. Edelleen huomattavaa on se, että hevosihmiset ovat itse nostaneet asian esille. Itse me myös tämän vaikean asian tulemme selvittämään.

”Tyydyn ratkaisuun”

Suomen Hippoksen hallituksen puheenjohtajana toimi ennen Antti Lehtisaloa keskustan kansanedustaja Mika Lintilä. Hän jätti tehtävän tultuaan valituksi elinkeinoministeriksi.

Verkkouutisten tietojen mukaan Lintilä ei ole tiennyt virheellisistä tunnistuksista.

Hippoksen hallituksen eronnut puheenjohtaja Antti Lehtisalo tuli erotiedotteensa jälkeen uudelleen julki Hevosurheilu-lehdessä 9.3.2018.

Hän pyysi anteeksi ”omasta ja kaikkien virheen tehneiden kasvattajien puolesta Suomen hevostaloudessa ja raviurheilussa mukana olevilta”, ehdotti osallisten kasvattajarahojen poistamista, toi julki omien kolmen virheellisesti tunnistetun hevosensa nimet ja katsoi, että kaikkien osallisten hevosten nimet tulisi julkistaa.

Lehtisalo kuitenkaan ei ehdottanut, että virheellisesti tunnistetut hevoset siirrettäisiin FI-hevosten statukselta niin sanotuiksi FIU-hevosiksi. Ne eivät ole oikeutettuja osallistumaan Suomessa syntyneille rajattuihin lähtöihin.

Antti Lehtisalo sanoo Verkkouutisille, että hänen on Hippoksen puheenjohtajan paikalta lähdettyään nyt vaikea ottaa kantaa tietämättä mitä asiassa taustalla tapahtuu.

– Toivoisin, että Hippos voisi vähän aikaa rauhassa selvittää asiat, Antti Lehtisalo sanoo.

Lehtisalon kasvattamat kaksi virheellisesti Suomessa syntyneiksi tunnistettua varsaa, Katie Ale ja Kiara Ale, ovat esimerkiksi pyrkimässä mukaan tämänvuotiseen Derby-suurkilpailuun. Jos Hippos ei siirrä virheellisesti tunnistettuja FIU-hevosiksi, kilpailevat Katie Ale ja Kiara Ale Suomessa syntyneiden joukossa Derbyn rahoista. Lehtisalon yhtiö Kuusaan Virma Oy omistaa yhä osan Katie Alesta.

– Tyydyn tietysti siihen miten kokonaisuus tässä asiassa ratkaistaan, Lehtisalo toteaa.

LUE MYÖS:
Raviurheilu joutui suurkriisiin – onko tämä hevonen Suomessa syntynyt?

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)