Hermann Göring.

Hermann Göring antoi Suomelle lupauksen jota halusimme uskoa

Elämänkertateos natsijohtajasta on suomalaislukijalle pettymys: vain pari sanaa maastamme.

Kun talvisota alkoi, pelottavaa Suomen kannalta oli, että natsi-Saksa ja Neuvostoliitto veljeilivät jakaen Eurooppaa keskenään. Suomi oli yksin. Lännen painostus sai Josif Stalinin kuitenkin tekemään rauhan ja olla miehittämättä Suomea. Jopa Saksaa kohtaan myötämieliset suomalaiset olivat katkeria sen kylmästä suhtautumisesta.

Hermann Göringistä (1893-1946) kirjoitettu elämänkerta ei ole ensimmäinen eikä viimeinen. Herra valtakunnanmarsalkka tuli lausahtaneeksi talvisodan aikana Suomen Berliinin suurlähettiläälle T.M. Kivimäelle: ”Teidän on tehtävä rauha millä ehdoin tahansa… kun lyhyen ajan kuluttua lähdemme sotaan Venäjää vastaan, saatte kaiken takaisin korkoineen.”

Edes tuota kirja ei kerro, eikä mainitse ainoatakaan suomalaisnimeä. Niin pieni Suomen merkitys oli Adolf Hitlerin esikunnan kartoilla. Ehkä tuosta lupauksesta Göringille myönnettiin kuin kiitokseksi juhannuksena 1941, kolme päivää operaatio Barbarossan alkamisen jälkeen Suomen Valkoinen Ruusu suurristillä ketjuineen.

Oikeastaan kaikki, mitä Heinrich Fraenkel ja Roger Manvell osaavat Suomen suhteen kertoa, on mainita talvisodan päätökseen vaikuttanut englantilaisten mahdollinen tänne tunkeutuminen. Välillisesti talvisodalla oli kuitenkin seurauksia sekä natsi-Saksan että Neuvostoliiton tekemien havaintojen perusteella.
Saksa ihasteli suomalaisten mottisodankäynnin taitoja.

Stalin varusteli kuumeisesti maataan. Petolliseksi muodostui kuitenkin puna-armeijan merkityksen halveksunta Saksan esikunnissa, mikä kostautui pahemman kerran, kun hyökkäys itään alkoi jumittua Venäjän talveen jo loppuvuonna 1941.

Stalinin tarkoitus oli myös hyökätä, mutta hän myöhästyi. Toisaalta samoin kävi Saksan, joka viivytteli eikä ollut valmistautunut pahimpaan: talveen vailla varusteita. Kun vielä ilmeni, että Japani ottaa vihollisekseen USA:n, Stalin saattoi siirtää 34 siperialaista divisioonaa suojelemaan Moskovaa.

Siinä eivät Göringin suuret puheet enää auttaneet: ”Saksaan ei tule putoamaan yhtään pommia. Jos yksikin vihollispommittaja pääsee Saksan ylle, nimeni ei ole enää Hermann Göring.”

Aarteiden kahmija

Hermann Göring oli itseään täynnä, ensimmäisen maailmansodan lentäjä-ässä, joka lyöttäytyi hyvin aikaisessa vaiheessa Hitlerin puoluetoveriksi ja kohosi valtiopäivien puhemieheksi. Saksan kasvu kumpusi ensimmäisen maailmansodan nöyryyttävästä lopputuloksesta. Maailma oli heidän vihollisensa. Göringistä tuli valtakunnanmarsalkka ja natsi-Saksan kakkosmies.

Menestys nousi päähän, samoin kuin kasvava lääkeriippuvuus. Painoa kertyi 130 kiloa. Hän rakennutti Carinhall-nimistä residenssiään, jonne hän keräsi juutalaisilta ja valloitetuilta alueilta ryöstettyä aarteistoa.

Italian ulkoministeri Galeazzo Ciano luonnehti Göringiä istuttuaan tämän päivällisvieraana:

”Olin kuullut hänen leikkivän jalokivillään kuin pikkupoika marmorikuulilla. Hän oli vierailun aikana hermostunut, ja adjutantit toivat hänelle pienen kulhon, joka oli täynnä timantteja. Hän laittoi kivet pöydälle ja laski ne, järjesti ne riveihin, sekoitti ne taas keskenään – ja rauhoittui täysin. Eräs hänen vanhemmista upseereistaan sanoi eilen illalla: ’Hän rakastaa kahta asiaa: kauniita esineitä ja sotimista.’ Molemmat ovat melko kalliita harrastuksia. Asemalla hänellä oli yllään pitkä soopeliturkki, samantapainen, joita autoilijat käyttivät vuonna 1906 ja joita näkee luksushuorilla oopperassa.”

Luonteeltaan tasapainoton Göring osasi kuitenkin tulla toimeen Hitlerin kanssa parisen kymmentä vuotta. Hitler antoi kärsivällisesti anteeksi Göringin turhamaisuuden ja huumeet. Toki heillä oli yhteisiä harrastuksia aina taiteesta taisteluihin ja suuriin kansaa kohottaviin tilaisuuksiin saakka.

Mutta kun sotaonni alkoi kääntyä, heidän oli vaikeata sietää toinen toistaan. Göring piti itseään viisaana samoin kuin Hitler, joka ryhtyi yhä enemmän puuttumaan pikkuseikkoihin. Paikan päällä saattoi olla kymmenittäin maan ylintä sodanjohtoa, ja heidän läsnä ollessaan nuo kaksi kävivät merkityksetöntä sanaharkkaa.

Ihmiskunnan vihollinen

Olisi väärin lainailla Göringin turhamaisuuden ja huvittavan ulkokultaisuuden yksityiskohtia, joita kirja tarjoaa runsaasti. Vakavaksi panee tämän tyrannin aikaansaannokset. Saksan ylin johto koostui kummallisista miesluonteista, jotka valtakunnan joutuessa kohti tuhoa alkavat syytellä toinen toisiaan. Hitlerin murhayritykset epäonnistuvat, eivätkä yksipuoliset rauhantunnustelut tuota tulosta.

Liittoutuneiden rivit pitivät, Stalin sai valtaisaa apua varsinkin USA:lta. Liittoutuneiden johtomiesten suhtautuminen Saksan kansaa ja sen liittolaisia kohtaan oli suorastaan julmaa. Varsinkin Englannin pääministeri Winston Churchill oli sanoissaan säälimätön, hän tähtäsi alun pitäen Saksan täydelliseen tuhoamiseen. Viimeisenä sodan vuotena siviileihin kohdistuneet tuhotyöt voittajilla oli oikeus luokitella suureksi sankaruudeksi.

Göringin elämän myöhemmät vaiheet tiedämme. Hän menetti Hitlerin suosion, ja tilalle astui muita seuraavia soveliaita ja tulevia epäonnistujia. Viimeiset sata sivua käyvät läpi Saksan sodanjohdon vankeutta, kuulusteluja ja oikeudenkäyntiä, mikä toteutettiin korrektisti.

Hirtehistä on, että ennen lopullista vangitsemista pidätettynä olleen Göringin nähtiin kilistelevän samppanjalasi kädessään kitzbüheliläisen hotellin parvekkeella. Ei ihme, että natsijohtajat toivoivat luikahtavansa amerikkalaisten vangeiksi. Texasilaisen divisioonan komentaja halusi olla kohtelias ja kulauttaa saksalaisen kanssa maljat ennen kuin tämä puoltatoista vuotta myöhemmin puraisi syanidipillerin juuri ennen teloitustaan.

Heinrich Fraenkel & Roger Manvell: Hermann Göring. Nousu ja tuho. Minerva 2020.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt