USA:n presidentti Donald Trump ja Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-un parjasivat kilpaa toisiaan vuonna 2017. Herrat kättelemässä seuraavana vuonna Singaporessa. LEHTIKUVA/AFP

Herjaamisen hävytön historia

Vuotta 2006 voidaan pitää nykyisen someräyhäämisen alkupisteenä.

FT, tietokirjailija ja toimittaja Petri Laukka sekä VL, tietokirjailija ja toimittaja Ari Turunen ovat tehneet teoksen herjaamisen historiasta.

Laukka ja Turunen määrittelevät solvaajan neljä ominaisuutta. Ne ovat itsekorostus, uhriutuminen, valehtelu ja kyvyttömyys rauhoittua. Herjaaja tarvitsee aina levittäjäksi jonkin välineen. Aluksi viestin viejäksi kävi keskinäinen juoruilu ja huhujen kertominen, sitten tulivat runonlausunta, pilkkalaulut ja kirjeet.

Kirjapainotaidon kehittymisestä lähtien vääristelyt ja vihapuheet ovat liikkuneet yhä nopeammin. Sensaatiojournalismin perustajiin kuulunut yhdysvaltalainen lehtimiljonääri Randolph Hearst korosti, ettei totuuden pitänyt koskaan antaa olla hyvän tarinan esteenä.

Kymmeniä sanomalehtiä omistanut Hearst halveksi avoimesti etnisiä vähemmistöjä ja julkaisi heistä liioiteltuja ja yksipuolisia kuvauksia. Jutut nostivat poliittisia jännitteitä ja niiden uutisoinnit puolestaan kasvattivat entisestään Hearstin julkaisujen levikkiä. Hearstin sanomalehdet olivat myös mukana provosoimassa USA:n ja Espanjan välistä sotaa 1800-luvun lopulla.

Nykyisen sosiaalisen median käyttö raivotarkoituksiin osoittaa, ettei ihminen ole juuri muuttunut. Laukka ja Turunen katsovat, että vuotta 2006 voidaan pitää nykyisenkaltaisen someräyhäämisen alkupisteenä. Facebook avautui ja syntyi Twitter. Muutaman vuoden sisällä monet huomasivat sosiaalisen median alustojen sopivan täydellisesti myös solvauskanaviksi.

Valtiopäämiesten solvauksia

Turkin itsevaltainen presidentti Recep Tayyip Erdoğan on ehtinyt vuosien mittaan arvostella lukuisia eri tahoja. Kotimaassaan olevia vastustajiaan hän on kutsunut viruksiksi, jotka olisi poistettava. Vuonna 2016 presidentti väitti kodin ulkopuolella töissä käyviä naisia puolikkaiksi ihmisiksi.

Eräs poliittinen vastustaja on kirjoittanut Erdoğanin olevan maailman herkin ja helposti loukkaantuvin johtaja. Vuoden 2018 loppuun mennessä 13 000 ihmistä oli haastettu oikeuteen presidentin arvostelusta tai pilkkaamisesta. Heistä 3 000 sai tuomion.

Ulkopolitiikassa Turkin johtajan lempisolvauksia on määritellä muiden maiden edustajia natseiksi. Presidentti on puheissaan rinnastanut muun muassa Alankomaat, Saksan ja Euroopan unionin natseihin. Israel on Erdoğanin mielestä ohittanut barbariassa Adolf Hitlerin.

Filippiinien presidentti Rodrigo Duterte on viljellyt runsaasti erittäin alatyylistä ja jopa väkivaltaista kielenkäyttöä. USA:n presidentti Barack Obamaa Duterte luonnehti huoranpenikaksi. Tämän vuoksi Obama peruutti valtiovierailunsa Filippiineille. Saman nimityksen sai tosin kuulla myös paavi Franciscus. Euroopan unionin virkamiehiä Duterte on sanonut ääliöiksi.

Vuonna 2017 käytiin kahden valtiopäämiehen välillä hyvin erikoinen mielipiteenvaihto. USA:n presidentti Donald Trump käytti Twitteriä ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un vastasi tiedotteilla tai televisiolähetyksillä. Sanailussa Trump kutsui vastapuolta pieneksi rakettimieheksi ja mielipuoleksi.

Vastineissa Kim Jong-un puolestaan väitti Trumpia henkisesti häiriintyneeksi, huonokuuloiseksi ja vanhuudenhöppänäksi. Myöhemmin Trump puolusti retoriikkaansa, että ilman loukkauksia hän ei olisi päässyt tapaamaan Kimiä neuvottelupöydän ääreen. Trump katsoi, että kovat puheet herättivät kunnioitusta Kimissä, koska monien muiden maiden hallitukset yleensä vastasivat Pohjois-Korean uhkailuihin hiljaisuudella.

Urheilijat vauhdissa

Urheilulajeista etenkin nyrkkeilyyn on aina kuulunut rehentely ja suunsoitto. Cassius Clay eli Muhammed Ali vei tyylilajin uusiin mittoihin. Hän nimitti itseään muun muassa suurimmaksi ja kauneimmaksi ja solvasi ottelun aikana vastustajan iskuja neitimäisiksi.

Etenkin vastustajaansa Joe Frazieria Ali nimitteli vuosien mittaan useilla eri tavoilla. Herjauksista pahimpia oli väite Frazierin olleen oppimaton, kirjaimia ymmärtämätön mies. Lausunnon seurauksena Frazierin lapset joutuivat koulukiusatuiksi, koska Alin väitteen mukaan heidän isänsähän ei osannut edes lukea. Myöhemmin Ali selitti, että tarkoitus oli ainoastaan kasvattaa ottelujen huomiota.

Argentiinalaisesta jalkapallolegenda Diego Maradonasta on sanottu, että hän on älykäs jaloistaan, mutta ei päästään. Tämän sai kokea FIFA, joka palkkasi Maradonan vuoden 2018 MM-kisojen hyvän tahdon lähettilääksi. Tehtävänä oli muun muassa kannustaa eri joukkueita. Lähettilään tunnetila kuitenkin pääsi valloilleen Argentiina-Nigeria ottelussa, missä Maradona näytti Nigerian joukkueelle keskisormea molemmilla käsillään. Seurauksena Maradona menetti tittelinsä, virallisena syynä oli lapsellinen ja provosoiva käytös.

Suomessa entinen maajoukkuejääkiekkoilija ja valmentaja Juhani Tamminen on usein saanut julkisuutta sanomisillaan. Vuonna 2014 syntyi kohu Tammisen otettua kantaa homojen asemaan urheilussa. Hän kutsui homoja pikku hiirulaisiksi, koska Tammisen oletus oli, että he olivat heiveröisempiä ja epämaskuliinisempia kuin muut kiekkoilijat. Tamminen tosin huomautti, että jos homot haluaisivat pelata jääkiekkoa, niin se olisi tervetullutta.

Petri Laukka & Ari Turunen: Solvaajat. Herjaamisen hävytön historia. 253 sivua. Into Kustannus Oy.

JARKKO KEMPPI

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt