Verkkouutiset

Henna Virkkunen: Miksi pääministeriä ei näy europarlamentissa?

Europarlamentaarikko toivoo, että Suomi ottaisi mallia aktiivisesti EU:ssa toimivasta Virosta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Europarlamentaarikko Henna Virkkunen (kok./EPP) toivoo pääministeri Juha Sipilältä (kesk.) lisää aktiivisuutta Eurooppa-politiikassa. Virkkunen toivoo, että myös Sipilä nähtäisiin Euroopan parlamentin edessä kertomassa visionsa EU:n tulevaisuudesta.

Parlamentin puheenjohtaja Antonio Tajani on kutsunut kaikkien hallitusten johtajat kertomaan visionsa EU:n tulevaisuudesta ja käymään keskustelua EU-parlamentin kanssa.

Jäsenmaiden hallitusten johtajista 14 käy tai on jo käynyt tämän vuoden aikana puhumassa parlamentille. Suomea ei puhujalistalla kuitenkaan näy.

Virkkusen mukaan mallia voitaisi ottaa esimerkiksi naapurimaastamme Virosta.

– Viron pääministeri on tulossa puhumaan taas alkusyksyn täysistuntoon, vaikka Viro oli viime vuonna puheenjohtajamaa ja sen ansiosta sen näkemykset paljon esillä koko viime vuoden. Jo sitä ennen tällä kaudella Viron presidenttikin (Toomas Hendrik Ilves) kävi puhumassa Strasbourgin täysistunnossa, meppi kertoo Verkkouutisille.

Virkkunen harmittelee, että Suomen tulevasta puheenjohtajuuskaudesta huolimatta Suomi ei ole aktivoitunut Eurooppa-politiikassa. Suomen puheenjohtajuuskausi sijoittuu vuoden 2019 loppupuolelle.

– Suomesta ei ole käynyt ketään koko kaudella. Jyrki Katainen (kok.) lienee viimeisin Suomen pääministeri, joka EU-parlamentissa on käynyt puhumassa, ja siitä on viisi vuotta, meppi toteaa.

Europarlamentti aloittaa kesätaukonsa ensi viikolla. Parlamentin seuraava täysistunto järjestetään syyskuussa.

Komissaarienkin tapaaminen tärkeää

Henna Virkkunen kaipaisi päämiestason aktiivisuutta myös komissaarien suuntaan. Hänen mukaansa pääministerin pitäisi ehdottomasti tavata Suomessa vierailevat komissaarit.

– Samoin komissaareja pitää aktiivisesti kutsua. Ei ole komission puheenjohtaja käynyt Suomessa koko kaudella. Ja milloin mahtaa olla maatalouskomissaari tulossa?, Virkkunen pohtii.

Meppi lisää vielä, että sekä komission puheenjohtaja että maatalouskomissaari saapuvat Suomeen EPP:n puoluekokoukseen marraskuussa, mutta toivottavaa olisi, että heitä kutsuttaisiin myös tavallisille työmatkoille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)