Verkkouutiset

Henna Virkkunen: Hallitus teki mahalaskun perhevapaissa

Europarlamentaarikon mukaan uudistus ei tuo kipeästi kaivattua parannusta naisten työmarkkina-asemaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Europarlamentaarikko Henna Virkkunen (kok./EPP) pitää SDP:n Antti Rinteen hallituksen ohjelmaa pettymyksenä tasa-arvon kannalta.

Hänen mukaansa ensimmäinen ja ilmeisin teko työllisyysasteen nostamiseksi olisi perhevapaiden uudistaminen tavalla, joka edistäisi naisten työssäkäyntiä.

– Suomalaiset naiset ovat korkeasti koulutettuja. Siitä huolimatta heidän työuriaan edelleen leimaa pienipalkkaisuus, pätkätyöt ja määräaikaisuus. Kaikki tietävät, että tässä suurin selittävä tekijä on perhevapaiden kasautuminen edelleen naisille, Henna Virkkunen kirjoittaa Iltalehden blogissaan.

Tilastojen mukaan naisten ja miesten välinen ero työllisyysasteessa on Suomessa EU-maiden pienimpiä. Alle 6-vuotiaiden lasten osalta ero on puolestaan EU:n suurimpia eli yli 20 prosenttia.

– Näin suuri ero työllisyysasteessa näkyy suomalaisten naisten urakehityksessä, palkoissa ja aikanaan eläkkeissä. Sillä on iso vaikutus myös koko kansantalouteen, Virkkunen sanoo.

EU:n komission arvion mukaan sukupuolten välisestä työllisyyserosta koituu jopa 370 miljardin euron vuotuiset taloudelliset menetykset unionin alueella. Virkkunen toteaa asenteiden muuttuvan hitaasti, joten kehitystä voisi vauhdittaa kiintiöimällä perhevapaita molemmille vanhemmille.

– Tällaista uudistusta Rinteen hallitus ei aio kuitenkaan hallitusohjelman perusteella toteuttaa. Sen sijaan suunnitteilla on ”uudistus”, joka sekä nostaa kustannuksia että vaikuttaa jopa negatiivisesti työllisyyteen, Henna Virkkunen kirjoittaa.

– Isille kiintiöityjä ansiosidonnaisia vapaita aiotaan pidentää lyhentämättä äitien nyt käyttämää osuutta. Ja kun kotihoidon tukikin jatkuu nykyisellään, on selvää, että kipeästi kaivattua naisten työmarkkina-aseman parannusta eivät nämä muutokset tuo. Aikamoinen mahalasku jo ennen kuin on aloitettukaan, Virkkunen jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)