Henkilötunnuksesta halutaan sukupuolineutraali – vihreän aloitteen mukaan nykykäytäntö aiheuttaa kärsimystä

Vihreiden puoluekokoukselle tehdyssä aloitteessa esitetään sukupuolineutraaleja henkilötunnuksia.

Vihreiden neljän henkilöjäsenen jättämässä puoluekokousaloitteessa todetaan, että ”pyrkimyksessä saattaa yksilöt yhdenvertaiseen asemaan lain edessä sukupuolen suhteen on yksi esteistä nykyinen henkilötunnus, joka jaottelee ihmiset syntymästään joko mieheksi tai naiseksi”.

– Henkilötunnus on tarkoitettu muuttumattomaksi, mutta esimerkiksi sukupuolenkorjauksessa sitä joudutaan tämän sukupuolittuneisuuden vuoksi muuttamaan. Lisäksi binäärinen käsitys sukupuolesta ei edusta todellisuutta ja aiheuttaa inhimillistä kärsimystä.

– Intersukupuolisille lapsille sukupuoli ja tunnus voidaan käytännössä joutua arpomaan. Henkilötunnus on yksilöivä tunnus, jonka tarkoitus on yksilöidä, ei ylimääräisesti leimata ihminen.

Tuleva sukupuolineutraali tunnus voisi aloitteen mukaan olla muodoltaan muilta osin samanlainen kuin nyt, tai jotain muuta.

– Oleellista on, ettei siinä ole merkintää sukupuolesta.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt