Verkkouutiset

Uuden nopeuden valvontakameran kaikki sakot perutaan

Peltipoliisista kertova liikennemerkki unohdettiin asentaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ylikomisario, liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja Dennis Pastersteinin mukaan poliisi peruu lähes 200 ylinopeussakkoa Helsingin Kalasatamassa.

Kalasatamassa sijaitsevalle Kulosaaren sillalle asennettiin joulukuun alussa uusi nopeusvalvontakamera. Asennuksen yhteydessä nopeusvalvontakamerasta kertova liikennemerkki jäi kuitenkin ilmeisesti erehdyksessä asentamatta, jolloin kameran otokset eivät Pastersteinin mukaan ole sakoituskelposia.

Dennis Pasterstein kertoo jakamassaan Helsingin Uutisten jutussa, että nopeusvalvontakamera välähti turhaan kaikkiaan noin 1[nbsp]060 kertaa.

Välähdyksistä 500 ei johtanut toimenpiteisiin, 260 ei ehditty käsitellä ja lopuista 161 rikesakosta ja tiedustelukirjeestä lähettettiin kuljettajille kirje postitse.

Pastersteinin mukaan sakot mitätöidään, ja jo sakkonsa maksaneet voivat hakea oikeusrekisterikeskukselta summan palautusta.

Meille on käynyt virhe Kalasatamassa. Automaattivalvonnasta kertova merki ei ollut liikennesuunnitelman mukaisessa paikassa, Dennis Pasterstein vahvistaa Twitterissä.

– Rikesakot/ sakot perutaan ja siitä ilmoitetaan asiakkaille kirjeitse. #Helsinki.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)