Verkkouutiset

Laakson sairaalan koronaterveysaseman sisäänkäynti Helsingissä 14. huhtikuuta 2020. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Helsinki lakkauttaa koronaterveysasemat

Johtajalääkäri vakuuttaa muiden terveysasemien suojaustoimien olevan tehokkaita.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingissä keskitetyt koronaterveysasemat Laaksossa ja Malmilla päättävät toimintansa 30.9. Hengitystieinfektio-oireisten ja koronapotilaiden hoito jalkautuu tästä eteenpäin omille terveysasemille.

– Hoidamme covid-19-tautia sairastavat ja kaikki muutkin asiakkaamme jatkossa yhtä hyvin kuin nytkin. Muutos on askel kohti normaalia pandemian jälkeistä aikaa, sanoo terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen tiedotteessa.

– Muutoksen mahdollistaa se, että helsinkiläisten rokotuskattavuus on hyvä kaikkien väestöryhmien, myös riskiryhmien osalta. Vaikka koronatartuntoja on edelleen suhteellisen paljon, tilanne on epidemian osalta vakaa.

Lieväoireisena asiakkaan ei tarvitse hakeutua koronatestiin, jos hänet on kahdesti rokotettu tai hän on sairastanut koronan edeltävien kuuden kuukauden aikana eikä hän kuulu riskiryhmiin.

Jos hengitystieoireisella tai covid-19-tautia sairastavalla henkilöllä on tarve hoitajan tai lääkärin arvioon, kannattaa ensin tehdä oirearvio osoitteessa omaolo.fi tai ottaa yhteyttä koronaneuvontaan tai oman terveysaseman palvelunumeroon.

Suoraan terveysasemalle ei pidä tulla, vaan olla aina etukäteen yhteydessä ammattilaiseen puhelimella tai sähköisesti.

–Terveysasemille tulevat koronapotilaat hoidetaan turvallisesti. Suojautumistoimet ovat tehokkaita sekä koronapotilaiden, että muiden osalta, Lukkarinen vakuuttaa.

Helsingin koronaterveysasemilla työskennelleet ammattilaiset sijoitetaan omille terveysasemilleen eri puolille kaupunkia. Koronaterveysasemien lakkauttaminen ei vaikuta henkilöstön määrään terveysasemilla.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)