Pääkaupunkiseudulla asui koko maan ulkomaalaistaustaisista lähes puolet. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Helsingissä yli 100000 ulkomaalaistaustaista

Pääkaupungissa asui vuoden alussa 103412 ulkomaalaistaustaista henkilöä.

Lukumäärä on 16 prosenttia Helsingin koko väestöstä. Kaikista Helsingin ulkomaalaistaustaisista 18 prosenttia oli syntynyt Suomessa eli kuului ulkomaalaistaustaisten toiseen sukupolveen, kertoo Helsingin kaupunginkanslia.

Ulkomaalaistaustaisella tarkoitetaan henkilöä, jonka molemmat vanhemmat ovat syntyneet ulkomailla. Ulkomaalaistaustaisten määrä kasvoi viime vuonna 3 504 hengellä eli 3,5 prosenttia.

Kasvuprosentti on ollut laskusuunnassa viimeisen viiden vuoden ajan ja oli nyt poikkeuksellisen matala. Silti noin kolme neljäsosaa kaupungin väestönkasvusta tuli ulkomaalaistaustaisista.

Pääkaupunkiseudulla asui koko maan ulkomaalaistaustaisista lähes puolet, kun seudun osuus Suomen koko väestöstä oli noin viidennes.

Ulkomaalaistaustaisten yleisimmät taustamaat Helsingissä olivat tämän vuoden alussa entinen Neuvostoliitto (18 008 henkilöä), Viro (12 500), Somalia (10 803), Irak (5 938) ja Kiina (3 621). Vuoden 2018 aikana eniten kasvoi aasialaistaustaisten määrä.

Viime vuonna Helsinki sai muuttovoittoa vieraskielisistä yhteensä 2 545 henkeä, mikä oli kaksi kolmasosaa kaupungin kokonaismuuttovoitosta. Vieraskielisten muuttovoitto väheni selvästi edeltävistä vuosista.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt