Verkkouutiset

Näissä Helsingin ravintoloissa tartuntoja

Helsingissä on todettu useita koronatartuntoja ravintoloissa ja opiskelijavaihdossa olevilla opiskelijoilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Opiskelijat ovat viettäneet aikaa ennen tartunnan toteamista helsinkiläisissä ravintoloissa ja saattaneet altistaa ravintoloiden muita asiakkaita. Kaikkia mahdollisia altistuneita ei ole vielä tavoitettu.

Opiskelijat ovat viettäneet aikaa ennen tartunnan toteamista 26.-29.1. Old Irish Pubissa, 20.1. ja 27.1. ravintola Maxinessa sekä 22.1. El Patron yökerhossa.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on ollut yhteydessä näihin ravintoloihin ja antaa niille määräykset tartuntatautilain mukaisten velvoitteiden noudattamisesta.

– Ravintoloiden tarkastuskäynneillä emme kuitenkaan ole havainneet puutteita, eikä perusteita ravintoloiden sulkemiselle ainakaan toistaiseksi ole. Määräyksellä haluamme korostaa, että rajoituksia ja vaatimuksia muun muassa turvaväleistä ja hygieniakäytännöistä on ehdottomasti noudatettava, kertoo Riku-Matti Lehikoinen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.

Tähän mennessä 25 vaihto-opiskelijaa on saanut koronavirustartunnan ja altistuneita on noin 70. Opiskelijoilla ei ollut Koronavilkkua käytössä.

Kaikkia mahdollisia altistunteita ei ole vielä tavoitettu. Sen vuoksi edellä mainittuina aikoina kyseisissä ravintoloissa olleita asiakkaita kehotetaan tarkkailemaan vointiaan ja hakeutumaan koronavirustestiin heti, jos lieviäkin oireita ilmenee.

– Olemme tarjonneet kohdennettuja testejä ja neuvontaa vaihto-opiskelijoille. Ymmärrän, että varsinkin nuoret haluavat viettää aikaa yhdessä. Nyt olisi kuitenkin hyvä välttää tapaamisia isoissa porukoissa ja muistaa koronaan liittyvät varotoimet, kuten maskin käyttö, turvavälit ja käsi- ja yskimishygienia, epidemiologisen toiminnan ylilääkäri Sanna Isosomppi sanoo.

Helsingissä on tällä hetkellä reilut 500 ulkomaista opiskelijaa lyhytaikaisessa vaihdossa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)