Verkkouutiset

Helsingissä kokeillaan työttömyyskeinoja

Palvelukokeilun tavoitteena on löytää asiakkaalle työ- tai koulutuspaikka.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin kaupunki, Invalidiliitto sekä Uudenmaan ELY-keskus ja TE-toimisto toteuttavat yhteisen palvelukokeilun, joka alkaa marraskuussa 2019 ja kestää vuoden 2021 alkuun saakka, selviää Helsingin kaupungin tiedotteesta.

Palvelukokeilu on suunnattu helsinkiläisille yli 30-vuotiaille työttömille, jotka ovat palvelun alkaessa saaneet työttömyyden perusteella työmarkkinatukea yli 300 päivää. Kokeilun kokonaisbudjetti on noin kaksi miljoonaa euroa.

Helsingissä on tällä hetkellä avoinna enemmän työpaikkoja kuin aikaisemmin ja samaan aikaan laaja joukko työttömiä. Tämän vuoksi on ollut tarpeen kehittää uudenlaisia malleja työllisyyden edistämiseksi.

Nyt toteutettavan palvelukokeilun tavoitteena on löytää asiakkaalle työ- tai koulutuspaikka, mutta tarvittaessa myös muu kestävä ratkaisu, jos työhönpaluu ei ole mahdollista.

Palvelua tarjotaan kokeilun aikana noin 600–900 asiakkaalle. He muodostavat osan siitä asiakasryhmästä, joiden työmarkkinatuen rahoittamiseen Helsingin kaupunki osallistuu 50–70 prosentin osuudella.

Tulosperusteinen palveluhankinta

Kokeilu toteutetaan tulosperusteisena palveluhankintana, jossa palveluntuottajalle maksetaan asetettujen tavoitteiden saavuttamisesta tulospalkkiota.

Palvelukokeilun toteuttajina toimivat Hyria Business Institute Oy:n, Careeria Plus Oy:n, Invalidisäätiön Live Palveluiden ja Omnia koulutus Oy:n muodostama konsortio sekä Spring House Oy.

Palveluntuottajien järjestämää monipuolista työhön ja koulutukseen valmentavaa palvelua täydennetään kokeilua varten tuotetuilla lisäpalveluilla.
Asiakkaalla on mahdollisuus saada tarvittaessa myös sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita.

Fyysisesti vammaisen tai rajoitteisen asiakkaan työllistämistä tuetaan erillispalveluilla, joiden toteuttamisesta vastaa palveluntuottaja yhdessä Invalidiliiton kanssa.
Mikäli asiakkaan tilanne esimerkiksi estää pysyvämmin työllistymisen, asiakas voi päästä työkyvyn selvitykseen.

Palvelun enimmäiskesto on noin 12 kuukautta, jonka aikana asiakkaan tukena ja ratkaisujen aktiivisena edistäjänä toimii asiakkaalle nimetty oma valmentaja.

Palvelukokeilu on osa työ- ja elinkeinoministeriön toteuttamaa kokeiluohjelmaa sekä Helsingin kaupungin ja Invalidiliiton työllisyyskokeiluja.

Kokeilusta laaditaan tutkimus, jossa analysoidaan palvelun toimivuutta ja tuloksellisuutta sekä vertaillaan näitä yksityisten palveluntuottajien ja julkisen palvelun välillä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)